Vankiposti, vankilaukku, vankipalkka ja maksuvälineenä vankipankkikortti.
Iso osa yhteiskunnan tutuista toiminnoista löytyy vankilasta, mutta pienemmässä ja rajatummassa muodossa.
Vankilan pienoisyhteiskunta ei kuitenkaan muistuta nykyaikaista, moniäänistä ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Se on perinteisellä tavalla miehinen maailma.
28-vuotias esikoiskirjailija Osma Aarnos halusi sijoittaa romaaninsa juuri vankilaan. Hän työskenteli muutama vuosi sitten Helsingin vankilassa kahdeksan kuukautta.
– Vankila on kuin yrityskylä aikuisille miehille, Aarnos naurahtaa.
Yrityskylässä peruskoululaisille opetetaan työelämään, talouteen ja yhteiskuntaan liittyviä asioita. Sellainen paikka vankila on Aarnoksen mukaan aikuisille.
Aarnos sanoo työskennelleensä vanginvartijana riittävän lyhyen ajan, että katse pysyi tuoreena.
– Kohtasin jatkuvasti asioita ja asenteita, jotka herättivät minussa hämmennystä. Moni työskentelee vankilassa vuosikymmeniä ja tottuu näihin asioihin, Aarnos selittää.
Feminiinisyys miehisessä vankilassa
Osma Aarnos kuvailee vankilaa paikaksi, jossa ihmisen perustarpeet tulevat esiin.
– Olen sanonut tämän jokaisessa haastattelussa ja sanon taas: ihmisellä on vain kaksi perustarvetta: tulla rakastetuksi ja selviytyä.
Kirjassa päähenkilö, nuori vanginvartija Harry Hede, näkee toistuvaa painajaista.
Unessa Hede pujottaa päälleen punaisen mekon. Hän lähtee vahingossa töihin mekkoon pukeutuneena.
– Kiinnostuin feminiinisyydestä miehisessä maailmassa, Aarnos tiivistää kirjansa lähtökohdan.
Romaani kuvaa vanginvartijoiden työyhteisöä. Vangit on häivytetty tarinasta kokonaan.
Aarnoksen ajatuksena oli kuvata yhteisöä, joka toimii suljetussa tilassa. Samanlainen suljettu tila voisi olla vaikka armeija tai jopa peruskoulu.
Pelko jakaa yhteiskunnan kahtia
Aarnos pitää pelkoa kahtia jakautuneen yhteiskunnan selittäjänä.
– Kirjani kuvaa pelkoa ja pelkuruutta, mutta myös sitä, missä määrin pelko on perusteltua.
Aarnoksen mukaan tunteet ohjaavat ihmisten toimintaa tiedostamattomalla tasolla.
– Pelko ohjaa meitä tiloihin ja yhteisöihin, joissa tunnemme turvaa ja tulemme ymmärretyiksi. Näin eriydymme toisistamme, Aarnos sanoo.
Vankilassa työskentely oli esikoiskirjailijan mielestä hyödyllistä. Paitsi että hänelle kertyi aineistoa romaaniin, oli avartavaa olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden arvomaailma poikkeaa omasta.
Nykyisin Osma Aarnos työskentelee sateenkaarinuorten valmentajana.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemistä kouluterveyskyselyistä ilmenee, että keskimäärin sateenkaarinuoret voivat muita huonommin.
– Monet kärsivät yksinäisyydestä, ovat huolissaan mielenterveydestään ja kokevat väkivallan uhkaa, Aarnos luettelee.
Hän toivoo, että romaanin lukija voisi oppia myötätuntoa erilaisuutta kohtaan.
Oman elämän unettomuus päätyi kirjaan
Jatkuva valvominen saa romaanin päähenkilön todellisuuden hämärtymään.
Unettomuuden teema on tuttu myös Aarnokselle yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Unettomina öinä pieni Osma makasi sängyssä ja katseli reikiä tapetissa.
Reiät näyttivät kahdelta avaruusalukselta, isolta ja pieneltä.
Kerran hän säpsähti, kun sälekaihtimien takana heilutteli käsiään valtava hahmo. Oli pakko avata kaihtimet ja todeta, että ikkunan takana ei ollut ketään.
– Yhdistän lapsuuden valvomiseen keksimäni tarinat, mutta myös oman elämäni huolet.
Kun Aarnos oli kahdeksanvuotias, vanhemmat kehottivat häntä hakemaan unettomuuten apua kouluterveydenhoitajalta. Keinoja tuntui olevan vähän.
Lasten ja nuorten unettomuuteen suhtaudutaan Aarnoksen mielestä turhan kevyesti.
– Vähemmän ruutuaikaa iltaisin ja ajoissa sänkyyn rauhoittumaan. Ajatellaan, että kyllä se siitä korjaantuu. Ongelman kanssa jää helposti yksin.
Mieluummin parta kuin sileä leuka
Aarnoksen kirjassa vankilan kuntosalin kumimatto haisee ja ilma maistuu raudalta.
Kehoja treenataan ja lihakset kasvavat. Mieluummin parta kuin sileä leuka.
Päähenkilö Hede lakkaa kuitenkin käymästä salilla.
Muuttunut keho pelottaa Hedeä ja hän kamppailee peittääkseen tuntomerkit, jotka vankilassa koetaan naisellisiksi.
Nuori vanginvartija turvautuu valehteluun suojellakseen itseään. Hän ei paljasta seurustelevansa miehen kanssa, vaan kertoo suunnittelevansa vaimonsa kanssa häitä.
Joskus valehteleminen ilmenee myös kertomatta jättämisenä.
Aarnos empii vastaustaan, kun kysyn, minkälaiset asiat ovat saaneet hänet valehtelemaan.
Sen kertominen tuntuu juuri nyt liian suurelta. Asiat ovat keskeneräisiä.
– Näin henkilökohtaisista teemoista puhuminen voisi olla ajankohtaista seuraavan kirjan kohdalla, hän lupaa varovaisesti.
Toisen kirjan kammo vaivaa monia esikoiskirjailijoita. Osma Aarnos myöntää, että pelko jarruttaa häntä.
Hän luettelee pitkän listan teemoja, jotka kiinnostavat.
Uskonto, äitiys ja äitimyytti, kateus.
Tekee mieli rohkaista toistamalla Aarnoksen omat sanat:
– Rohkeutta on se, että tekee jotakin pelosta huolimatta.
Jutun sitaatit ovat Osma Aarnoksen romaanista Valvomo 4/pp.