Ähtärin ja Keuruun kuntaliitokselle ei ole kuntatalouden näkökulmasta realistisia edellytyksiä. Kaupunkien edustajat torppasivat kuntaliitosaikeet yhteisymmärryksessä viime viikolla pitämässään neuvottelussa.
Neuvottelijat löysivät kuitenkin yhteistyömahdollisuuksia, joiden arvioidaan tuovan osapuolille kustannussäästöjä ja synergiaetuja. Keskustelua operatiivisesta yhteistyöstä päätettiin jatkaa.
Ähtäri ja Keuruu kertovat yhteisessä tiedotteessaan, että vastaavanlaisesta yhteistyöstä voidaan neuvotella myös muiden kuntien kanssa.
Naapurit kielteisellä kannalla
Ähtäri päätti ennen varsinaisen kuntajakoselvityksen käynnistymistä kartoittaa rajanaapurikuntiensa ja Seinäjoen kaupungin halukkuuden kuntajakoselvitykseen osallistumisesta.
Muun muassa Seinäjoki, Soini, Saarijärvi ja Alavus ovat jo kieltäytyneet kuntaliitosneuvotteluista Ähtärin kanssa, ja Alajärvi on päätymässä samalle kannalle. Ähtäri kutsui neuvotteluihin alun perin kahdeksan kuntaa, joista toistaiseksi vain Keuruu on päätynyt epävirallisiin neuvotteluihin.
Ähtäri on pakotettu kuntajakoselvitykseen vaikean taloustilanteensa vuoksi. Valtiovarainministeriö päättää kuntajakoselvityksen asettamisesta todennäköisesti huhtikuussa.
Ähtärin ja Keuruun epävirallisia kuntaliitosneuvotteluja käytiin pääosin kaupunkien johtavien luottamushenkilöiden ja kaupunginjohtajien kesken.