Pöytyän kunta sai 731 000 euron jättiperinnön – käyttää testamenttivaroja rivitalojen remontointiin

Kyseessä on jo toinen merkittävä perintö Pöytyän kunnalle lyhyen ajan sisällä. Molemmat lahjoittajat halusivat, että rahat käytetään ikäihmisten hyväksi.

Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste
Pöytyä on vajaan 8 000 asukkaan kunta. Kuva: Päivi Leppänen / Yle

Satojen tuhansien eurojen arvoisen testamenttilahjoituksen saanut Pöytyän kunta käyttää perintörahoja rivitaloasuntojen remontoimiseen.

Hallintojohtaja Jussi Heinonen kertoo, että vuonna 2023 kuollut yksityishenkilö testamenttasi kunnalle koko 731 000 euron arvoisen omaisuutensa. Kyseessä on Heinosen mukaan tiettävästi suurin testamenttilahjoitus Pöytyän kunnan historiassa. Varat koostuvat rahavaroista, osakkeista ja kiinteästä omaisuudesta

Heinosen mukaan omaisuutensa kunnalle testamentannut nainen halusi, että varat käytetään vanhan Pöytyän puolella asuvien ikäihmisten hyväksi. Vanhalla Pöytyällä tarkoitetaan aluetta ennen Pöytyän ja Karinaisten kuntaliitosta.

Kunta on päättänyt osoittaa testamenttivaroja kolmen tarveharkintaisesti vuokrattavan rivitaloasunnon remontoimiseen. Pöytyän asunto- ja palvelutaloyhdistyksellä on vuokrattavana rivitaloasuntoja Riihikoskella.

Kunnan mukaan kolmessa huoneistossa on tällä hetkellä akuutti remontin tarve. Remontin on arvioitu maksavan 45 000 euroa.

– Kyseisissä asunnoissa asuu nimenomaan ikäihmisiä, Heinonen tarkentaa.

Lisäksi kunta on päättänyt käyttää testamenttivaroja apuvälinehankintoihin ja ikäihmisten harrastekerho YsiYsit toiminnan tukemiseen.

Jo toinen suuri perintö Pöytyälle

Kyseessä on jo toinen merkittävä testamenttilahjoitus kunnalle lyhyen ajan sisään. Viime viikolla Pöytyän kunta tiedotti verkkosivuillaan saaneensa merkittävän testamenttilahjoituksen vaatimatonta elämää eläneeltä maanviljelijältä ja metsänomistajalta Alpo Tanelilta.

Heinonen kertoo, että tämän testamenttilahjoituksen arvo on noin 160 000 euroa, eikä varojen käytöstä ole vielä tarkempaa suunnitelmaa.

Myös Alpo Taneli halusi, että hänen omaisuutensa käytetään ikäihmisten hyväksi.