Syyttäjä vaatii 10,5 vuotta vankeutta Kuopiossa tapahtuneesta taposta ja hautarauhan rikkomisesta

Pohjois-Savon käräjä­oikeudessa käsitellään reilu vuosi sitten yksityis­asunnossa Kuopion keskustassa tapahtunutta henkirikosta.

Puijonkadun ja Asemakadun risteys Kuopiossa.
Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa Kuopion rautatieaseman läheisyydessä. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Syyttäjä vaatii vähintään 10 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa Kuopiossa viime vuoden maaliskuussa tapahtuneesta taposta ja hautarauhan rikkomisesta.

Syyttäjän mukaan syytetty tappoi miehen yksityisasunnossa pahoinpitelemällä tätä tuntikausia muun muassa nyrkein, kuristamalla, potkimalla ja machete-veitsen lappeella tai veitsen perällä lyömällä. Tapahtumien taustalla on ollut se, että syytetty on sanonut ”pirinsä” eli amfetamiininsa kadonneen ja yrittänyt etsiä päihteitään.

Uhri on ollut syyttäjän mukaan käytännössä puolustuskyvytön. Asunnossa oli samaan aikaan nainen, jota syytetty haastehakemuksen myös pahoinpiteli.

Syyttäjän mukaan syytetty lopetti miehen pahoinpitelyn vasta, kun tämä menetti tajuntansa. Syyttäjän mukaan uhri oli tuolloin vielä elossa, mutta kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Syytteissä myös törkeä pahoinpitely ja vapaudenriisto

Syyttäjä kertoo, että syytetty palasi myöhemmin asuntoon ja käsitteli ruumista pahennusta herättävällä tavalla. Hän oli säilyttänyt ruumista useita päiviä asunnossa ja pakkasi ruumiin muun muassa teipein ja naruin suljetuissa pusseissa matkalaukkuun.

Tapon ja hautarauhan rikkomisen mukaan mies syyllistyi syyttäjän mukaan myös asunnossa olleen naisen törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään vapaudenriistoon sekä maksuvälinepetokseen.

Syyttäjän mukaan mies löi naista machete-veitsellä jalkaan, kuristi ja tönäisi tätä. Hän ei syyttäjän mukaan suostunut soittamaan naiselle ambulanssia useista pyynnöistä huolimatta ja esti tätä poistumasta asunnosta. Nainen pääsi viimein poistumaan yhdessä syytetyn kanssa.

Syytetty on esitutkinnassa myöntänyt, että hän on muun muassa lyönyt miesuhriaan useita kertoja nyrkillä. Hän kertoi myös aiheuttaneensa haavan naisen jalkaan ja estäneensä tätä poistumasta asunnosta. Lisäksi hän myönsi laittaneensa ruumiin suksipussiin ja matkalaukkuun.

Syytetty oli vankeudessa 2. huhtikuuta 2025 –17. heinäkuuta 2025, jolloin hänet vapautettiin käräjäoikeuden päätöksellä.