Hallituksessa on eripuraa keinoista, joilla polttoaineen kallistumista pitäisi paikata.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan mahdollisia toimia energian hinnan kasvun vuoksi pitää tarkastella jo ennen kevään kehysriiheä.
– Energian hinta on akuutti asia, jota ei voi jättää viikkojen päähän.
Hänen mukaansa energian hintaan liittyvien ratkaisujen kanssa ei voida odottaa pian edessä olevaan riiheen. Orpon mukaan hallitus tulee käymään asiasta ja mahdollisista keinoista laajan keskustelun.
Länsinaapurissa Ruotsissa hallitus on esittänyt bensiinin ja dieselin verotuksen alentamista väliaikaisesti energiakriisin vuoksi. Polttoaineen verotus halutaan pudottaa EU:n vähimmäistasolle, ja verohuojennuksen hintalappu olisi 1,5 miljardia kruunua.
Keinoja heitetty oikealta ja vasemmalta
Suomessa keskustelussa on väläytetty esimerkiksi polttoaineen arvonlisäverotuksen keventämistä ja jakeluvelvoitteen alentamista.
Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, että polttoaineen jakelijoiden pitää toimittaa kuluttajille tietty osuus uusiutuvia polttoaineita. Sen tarkoitus on edistää uusiutuvien polttoaineiden käyttöä liikenteessä.
Näitä keinoja on hallitukselta toivonut ainakin keskustan kansanedustaja Tuomas Kettunen.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen taas väläytti ylimääräistä indeksikorostusta sosiaaliturvaan energiakriisin vuoksi.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan hallituksen tulisi tukea energian hinnan noustessa tukea kotitalouksia, joiden polttoainekulut ovat isoja, työmatkavähennystä korottamalla.
– Siten voisimme varmistaa, että toimi todella vaikuttaa arjessa eikä mene fossiilisten polttoaineiden tuottajille ja ikään kuin huku hintoihin, Lindtman perustelee.
Painetta etenkin pumppuhintoihin puuttumiseen on tullut opposition lisäksi myös hallituksen omista riveistä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on perännyt hallitukselta toimia bensan hinnan kurissa pitämiseksi.
Pääministeri Petteri Orpo ei suostu ottamaan kantaa yksittäisiin, julkisessa keskustelussa väläytettyihin toimiin.
Orpon mukaan hallitus tulee käsittelemään tilannekuvaa tällä viikolla.
– Hallitus seuraa todella tiiviisti tilanteen kehittymistä ja sen vaikutuksia Suomen talouteen, koteihin ja ihmisten pärjäämiseen. Kun meillä on tämä kuva, arvioimme onko meillä keinoja helpottaa kotien ja yritysten pärjäämistä. En halua mennä asioiden edelle, sillä helppoja ratkaisuja ei ole.
Purra: Jakeluvelvoitetta pitää tarkastella
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran mukaan mikäli tilanne edelleen pahenee, vaikutukset inflaatioon ovat niin suuria, että niitä ei pienillä toimilla paikata.
Purran mukaan jakeluvelvoitteen alentaminen on toimi, jota pitää tarkastella ensimmäisenä.
–Ruotsissa jakeluvelvoite on EU:n minimissä, meillä ei vaikka olemmekin sitä laskeneet. Ruotsin julkisessa taloudessa on aivan eri tavalla puskureita puuttua tällaisiin akutteihin kriittisiin tilanteisiin. Suomen julkisessa taloudessa ei ole.
Keskustan Kettunen ehdotti hallitukselle jakeluveloitteen alentamista 12 prosenttiin. Velvoite on nyt 19,5 prosenttia.
Purran mukaan keskusta ei edellisellä hallituskaudella saanut asialle tehtyä mitään ja oppositiopuolueen avauksiin on syytä suhtautua sen mukaisesti.
– Tämä hallitus on jo laskenut jakelu-uraa edelliseen hallitukseen nähden 7,5 prosenttiyksikköä. Mielestäni jakeluvelvoitteeseen keskittyminen eli käytännössä ilmastositoumusten löysääminen on varmasti kokonaisuudessaan yksi järkevimmistä toimista, Purra painottaa.
RKP:n Adlercreutz: Jakeluveloitteen alentaminen ei ensisijainen vaihtoehto
Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mukaan mitään vaihtoehtoja ei kannata sulkea keinovalikoimasta pois, mutta jakeluveloitteen alentaminen ei RKP:ta lähtökohtaisesti innosta.
–Jakeluvelvoite liittyy myös teollisuuspolitiikkaan ja muuttaminen heikentäisi ennustettavuutta. Sen muuttaminen näkyisi suoraan myös investointien mahdollisessa jarruttamisessa. Sanotaan näin, että itse en koe sen olevan ensijaisia vaihtoehtoja, Adlercreutz muotoilee.