Oulu alkaa tarjota lapsille maksuttomia bussimatkoja kulttuuri­tapahtumiin

Varhaiskasvatus- ja koululaisryhmät saavat keväällä ja syksyllä matkustaa maksutta kulttuuri­tapahtumiin Oulussa. Kyseessä on kokeilu.

Pinkki bussi bussipysäkillä.
Kokeilun tavoite on lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan. Kuvituskuva. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Oulu alkaa tarjota lapsille maksuttomia bussimatkoja.

Oulun kaupunki kertoo, että varhaiskasvatus- ja koululaisryhmät saavat keväällä ja syksyllä matkustaa maksutta kulttuuritapahtumiin Oulun kaupunkialueella liikennöivillä Oulun seudun liikenteen (OSL) linjoilla.

Opettajansa kanssa liikkuvat lapsiryhmät voivat matkustaa ryhmälipulla ruuhka-aikojen ulkopuolella arkipäivisin huhti-, toukokuussa ja elo- ja syyskuussa.

Kaupungin tiedotteen mukaan kyseessä on kokeilu, jonka tavoite on lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan.

Samalla kaupunki aikoo selvittää, voisiko mallia jatkaa tulevaisuudessa.

Aiemmin vastaava maksuton joukkoliikenne koululaisryhmille on ollut käytössä esimerkiksi Helsingissä.