Tunteet kuumenivat Frölundan ja Luulajan välillä keskiviikkona.
Frölundan Tom Nilsson taklasi Pontus Andreassonia, joka menetti malttinsa ja lähti painimaan.
– Päivänselvä poikittainen maila kasvoihin. Totta kai tuollaisesta hermostuu, Andreasson kommentoi Aftonbladetin mukaan.
Andreasson tuli tilanteeseen kyyryssä ja Nilsson otti hänet kovakouraisesti vastaan.
– Hän hyökkäsi kaksin käsin ja mailalla kasvoihin. Mutta se on, mitä se on. Meidän täytyy keskittyä meidän peliimme, Andreasson sanoo.
Paini jatkui Noah Hasan ja konkaripuolustaja Linus Omarkin välillä. Sitten kahakkaan ryntäsi vielä Markus Nurmi, joka yritti repiä Hasan pois jäässä makaavan Omarkin kimpusta.
Tuomarit antoivat tilanteesta Frölundan Henrik Tömmernesille kaksi kaksiminuuttista, Noah Hasalle kaksiminuuttisen sekä Andreassonille kaksi minuuttia tappelusta. Näiden lisäksi Markus Nurmi sai kahden minuutin jäähyn sekä ottelurangaistuksen.
Nurmi tuli tilanteeseen ulkopuolelta, siksi tuomio oli niin kova.
Luulajan Brendan Shinnimin sai myös ottelurangaistuksen annettuaan Filip Cederqvistille poikittaisen kaulan seudulle.
Tunteet läikkyivät yli vielä ottelun jälkeenkin, kun Eetu Koivistoiselle annettiin 10 minuutin käytösrangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä.
Omark kritisoi kovin sanoin tuomarien toimintaa ottelun jälkeen.
– Tuomarit menettivät pelin totaalisesti. He olivat ylimielisiä, Omark kommentoi.
Frölunda voitti ottelun peräti 7–0. Puolivälieräsarjan voitot ovat 1–1.
Leksandin ja HV-71:n välillä erikoinen tappelu
Tiistaina Ruotsin SHL:n putoamiskamppailussa Leksandin ja HV-71:n välillä nähtiin melkoinen kaaos, kun HV-71:n William Ingberg Nilsson päätyi vastustajan vaihtoaitioon.
Tv-kuvista tapahtumien kulusta ei saa täyttä selkoa, mutta ainakin Ingberg Nilssonin nyrkit viuhuivat joka suuntaan ja HV-71:n valmentajakin joutui puuttumaan tilanteeseen. Hän tuli repimään pelaajansa pois vastustajan vaihtopenkiltä.
Osallisena oli monia Leksandin pelaajia sekä muita HV-71:n pelureita.
Tilanteesta jaettiin viisi kahden minuutin rangaistusta.
– Siinä oli täysi meininki päällä. En täysin tiedä mitä siinä tapahtui, mutta päädyin aitioon sisään, kypärä lensi päästä ja aloin huitoa kärpäsia, Nilsson naureskeli ottelun jälkeen TV4:n haastattelussa.
HV-71 voitti ottelun jatkoajan jälkeen 2–1 ja voitti putoamiskarsintasarjan otteluvoiton 4–0.