14-vuotias Jimi Riikonen juoksee koripallokentällä neljä kertaa viikossa. Lisäksi hän käy muun muassa kuntosalilla ja uimassa. Vuosi sitten tilanne oli toinen, kun jalkapalloharrastus oli päättynyt viiden vuoden harrastamisen jälkeen.
– Kun lopetin futiksen, tiesin, että haluan aloittaa koriksen. Kävin ensin pelaamassa korista omalla ajalla, etten olisi ihan huono, kun aloitan, Riikonen kertoo.
Vaikka moni nuori harrastaa Riikosen tavoin liikuntaa, yhä useampi ei tee niin.
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus seuraa valtakunnallisesti 7–20-vuotiaiden liikuntaa. Tutkimusta johtava professori Sami Kokko kertoo, että vain noin kolmannes peruskouluikäisistä lapsista saavuttaa kansallisen liikkumissuosituksen.
Tutkimuksen mukaan kyllästyminen on tärkein syy seuraharrastuksen lopettamiselle. Paradoksaalista on, että yli 70 prosenttia lopettaneista haluaisi aloittaa seuratoiminnan uudestaan.
Seurat menettävät lapset yhä aikaisemmin
LIITU-tutkimuksen mukaan yhä useampi lapsi aloittaa urheiluseuratoiminnan nuorempana ja lopettaa sen myös aikaisemmin.
2000-luvun taitteessa aloitusikä oli noin kymmenen vuotta, nyt se on kuusi vuotta. Tutkimuksen mukaan lapset pysyvät seuratoiminnassa edelleen keskimäärin viisi vuotta, mutta se on tuonut uusia haasteita.
– Seurat eivät ole sopeutuneet siihen, että kuusivuotiaalla ei ole samaa liikunnallista pohjaa kuin kymmenvuotiaalla, professori Sami Kokko sanoo.
Yhteen lajiin keskittyminen alkaa nykyään jo keskimäärin kahdeksanvuotiaana – vain kaksi vuotta aloittamisen jälkeen.
Tutkija Nanne-Mari Luukkaisen tutkimus kuitenkin osoittaa, että jo kahden lajin harrastaminen voi johtaa parempaan aktiivisuuteen ja motoriikkaan kuin yhden lajin harrastaminen. Hän korostaa, että pienemmillä lapsilla seuratoiminnan tulee olla ensisijaisesti leikinomaista ja hauskaa.
Monen lajin harrastaminen vähentäisi myös loukkaantumisriskiä ja auttaisi lasta löytämään oman lajinsa.
– Jos harjoittelu on liian kuormittavaa jo lapsena, ei ole varaa lisätä vaatimuksia myöhemmin, kun sitä todella tarvittaisiin, Luukkainen muistuttaa.
Lahdessa luotiin kolme pelaajapolkua
Lahti Basketball Juniorit on onnistunut kasvattamaan harrastajamääräänsä haasteista huolimatta.
Seura kehitti puolitoista vuotta sitten kolme erilaista pelaajapolkua, koska samassa joukkueessa oli motivaatioltaan hyvin erilaisia pelaajia.
– Osa nuorista haluaa tähdätä ammattilaiseksi ja osa haluaa pelata vain kerran viikossa kavereiden kanssa, seuran toiminnanjohtaja Jimi Koskinen kertoo.
Urheilijapolulla harjoitellaan neljä kertaa viikossa ja harrastuspolulla kaksi kertaa. Valinta tehdään sinä kautena, kun lapsi täyttää kolmetoista vuotta. Kolmas, vielä rennompi vaihtoehto on harjoitella kerran viikossa ilman pelejä.
Lasten jakaminen tasoryhmiin on herättänyt keskustelua viime aikoina. Lahtelaisen koripalloseuran mallissa keskeistä on, että lapsi itse valitsee sitoutumisen tason – ei se, että seura arvioi lasten taitotasoa ja jakaa heidät sen perusteella joukkueisiin. Joukkueita ei myöskään nimitetä kilparyhmiksi.
– Jätimme pelaajille valinnanvapauden. Emme pakota kaikkia samaan muottiin, Koskinen selittää.
Jimi Riikonen valitsi vaativamman urheilijapolun ja on tyytyväinen. Jalkapallo on opettanut hänelle nopeutta, räjähtävyyttä ja pelisilmää.
– Omat vahvuuteni ovat varmaan pallon käsittely ja puolustus. Ja jos yksi vielä pitäisi sanoa, muiden pelaajien tsemppaus.
Keuruulla seurat tekevät yhteistyötä kaupungin kanssa
Keuruulla panostetaan seurojen ja kaupungin väliseen yhteistyöhön. Kaupungin vapaa-aikapäällikön Heli Peltolan mukaan tavoitteena on nostaa seuratoimintaan osallistuvien lasten ja nuorten määrää nykyisestä 50 prosentista 80 prosenttiin.
Kaupunki on perustanut ryhmiä, joissa lapset pääsevät kokeilemaan eri lajeja ilman kilpaurheilupainetta. Vetovastuu on paikallisilla seuroilla.
– Tavoitteena on, että vanhemmat tutustuvat seuroihin ja toisinpäin, Peltola selittää.
Aloite yhteistyöhön lähti seuroilta itseltään. Peltola näkee, että kaupungin aktiivinen rooli on kuitenkin välttämätön.
Keuruulla toivotaan yhteistyötä myös naapurikuntien kanssa, jotta lasten ei tarvitsisi matkustaa pitkiä matkoja harrastuksiin. Samalla harrastamisen kustannukset säilyvät maltillisempina.
– Jos saisimme kuntien välille parempaa yhteistoimintaa, hyvät harrastukset säilyisivät lähellä. Se on tärkeää etenkin pienissä kunnissa, Peltola huomauttaa.
Joustava hinnoittelu helpottaa
Harrastamisen kalleus nousee yhdeksi keskeiseksi esteeksi lasten liikunnalle. Ongelmaa pahentaa seurojen rahoitusjärjestelmä; seurat saavat tukea jäsenmäärien mukaan, mikä voi vaikeuttaa monilajisuuden tukemista.
Lahti Basketball Juniorit on pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa joustavalla hinnoittelulla. Eri pelaajapolut maksavat eri summia.
– Jos harrastat vähemmän, se on halvempaa. Tämä jättää perheelle valinnanvaraa ja lapsille aikaa muihinkin harrastuksiin, seuran toiminnanjohtaja Jimi Koskinen sanoo.
Yhteinen tavoite: lapset liikkumaan
Olympiakomitea ja 40 lajiliittoa käynnistivät vuonna 2024 laajan projektin lasten urheilun kehittämiseksi.
Konkreettisia esimerkkejä on jo syntynyt: useat joukkuelajit suosivat harvempia mutta pidempiä harjoituksia, jotta aikaa jäisi myös muille lajeille sekä omatoimiselle liikunnalle. Samalla vähenee autossa tai bussissa istumiseen kuluva aika.
– Pitäisi käyttää kaikki keinot, jotta lapset ja nuoret saadaan liikkumaan. Oli kyse sitten liikkumisesta kerran viikossa harrasteryhmässä, kuntosalilla, jalkapallossa tai koripallossa, Jimi Koskinen toteaa.
Kahdeksasluokkalainen Jimi Riikonen on löytänyt oman tapansa liikkua. Koripallossa on monia asioita, jotka tekevät siitä mieluisaa: yöturnaukset, enemmän peliaikaa treeneissä ja hyvät joukkuekaverit.
– Ei ole mitään syytä, miksi lopettaisin. Jatkan koripalloa niin kauan kuin pystyn, Riikonen summaa.