Pääsiäisen menoliikenne jatkuu vilkkaana

Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan vilkastuvan sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana.

autoja moottoritiellä
Pääsiäisen menoliikennettä Hämeenlinnanväylällä Keimolan kohdalla Vantaalla 2. huhtikuuta 2026. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
  • STT

Pääsiäisen menoliikenteen odotetaan jatkuvan tänään runsaana aamuyhdeksän ja iltapäiväkahden välillä. Pohjoisen teillä liikenne voi jatkua vilkkaana myöhemminkin.

Pääsiäisen menoliikenne oli Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteen mukaan vilkkaimmillaan eilen.

Liikenne voi jonoutua menoliikenteen aikana etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä Nelostiellä, Viitostiellä ja valtatie 9:llä Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.

Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan vilkastuvan sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana. Sen huipun ennustetaan olevan maanantaina puolenpäivän ja iltakahdeksan välillä.