Risteilyalus Fiji Princess haaksirikkoutui pääsiäispyhien aikana lähellä saarta, jolla aikoinaan kuvattiin näyttelijä Tom Hanksin tähdittämää elokuvaa Cast Away – tuuliajolla.
Monurikin saarta kutsutaan nykyään epävirallisesti Cast Away-saareksi. Saari kuuluu Fidžille ja sijaitsee Tyynellämerellä.
Hanksin esittämä hahmo viettää saarella neljä vuotta, mutta noin kolmekymmentä aluksessa ollutta risteilymatkustajaa pelastettiin Guardian-lehden mukaan paikallisen meripelastuksen toimesta jo samana päivänä.
Fidžin Yleisradion mukaan karilleajon syyksi epäillään haastavia sääolosuhteita.
Fidžijjä on tänään varoitettu siitä, että saarivaltion ohittava hirmumyrsky tuo mukanaan rankkasateita, jotka voivat aiheuttaa salamatulvia ja maanvyöryjä.