Säiliöauto kaatui kyljelleen Lappeenrannassa – noin 300 litraa poltto-öljyä maastoon

Etelä-Karjalan pelastuslaitos kertoo, ettei kuljettaja vahingoittunut tilanteessa.

Kuvassa kyljelleen kaatunut säiliöauto Lappeenrannnan kähäriläntiellä 08.04.2026. Lukijan kuva.
Säiliöauto ajoi ojaan Lappeenrannassa keskiviikkona. Kuva: Toni Kolhonen

Säiliöauto kaatui keskiviikkona kyljelleen Lappeenrannan Kähäriläntiellä. Onnettomuuspaikka sijaitsee Lappeenrannan Joutsenossa.

Ojaan ajamisen syystä ei ole toistaiseksi tietoa. Ajoneuvon nopeus on kuitenkin ollut hiljainen.

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan säiliöauton kuljettaja selvisi tilanteesta vammoitta ja pääsi omin avuin ulos autosta.

Nojallaan olevasta säiliöautosta vuotaa poltto-öljyä maastoon. Pelastuslaitos arvioi kello yhden aikaan, että nestettä on päässyt maahan yhteensä noin 300 litraa.

Pelastuslaitos on rajannut öljyvuodon maastoon.

Ajoneuvon siirtämistä suunnitellaan. Toimenpiteet Kähäriläntiellä jatkuvat vielä useamman tunnin.

Korjattu 09.04.2026 06:27: jutussa kerrottiin alunperin että onnettomuspaikka sijaitsee Nuijamaantien lähellä. Todellisuudessa onnettomuuspaikka on kuitenkin Lappeenrannan Joutsenossa.