TUKHOLMA Punainen Make Iran great again -lippalakki pistää silmään penkkirivistöstä Ruotsin valtiopäivätalolla. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta lainattu iskulause toivoo, että Iranista tulee jälleen suuri.
Valtiopäivätalolle on kokoontunut Ruotsin parlamenttiedustajia ja kymmeniä Ruotsin iranilaisia. He ovat tulleet kuulemaan Iranin maanpaossa elävää kruununprinssiä Reza Pahlavia.
Pahlavi on Iranin viimeisen kuninkaan šaahi Mohammad Reza Pahlavin poika ja Iranin nykyisen islamilaisen tasavallan äänekäs vastustaja.
Šaahi syöstiin vallasta islamilaisessa vallankumouksessa vuonna 1979. Teini-ikäinen kruununprinssi lähti Iranista samoihin aikoihin ja päätyi maanpakoon Yhdysvaltoihin.
Viime aikoina Reza Pahlavi on sovitellut itselleen yhä näkyvämpää roolia Iranin oppositiojohtajana. Häntä kannatetaan erityisesti Iranin ulkopuolella, niin myös Ruotsissa. Iranin oppositio ei kuitenkaan ole yhtenäinen joukko.
Maanantaina Pahlavi saapui Ruotsin valtiopäiville ruotsidemokraattien ja kristillisdemokraattien parlamenttiryhmien kutsumana.
Tunnelma valtiopäivätalossa oli kuin fanitapaamisessa. Puhelimet kurottivat kohti huoneen päässä odottavaa puhujakoroketta ja ”eläköön šaahi” -huudot täyttivät huoneen, kun Pahlavi astui esiin.
Puheessaan Pahlavi toisti tutun viestinsä: Iranin nykyhallinto on vaihdettava, ja hän voisi olla siinä avuksi.
– Hallinto on murhannut kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan ja rahoittanut terrorismia Euroopan kaduilla, myös Ruotsissa, Pahlavi sanoi.
Tuhannet huusivat kuningasta
Samaan aikaan tuhannet iranilaistaustaiset ruotsalaiset olivat kokoontuneet Tukholman keskustaan Kuninkaan puutarhaan tukemaan šaahin poikaa. Ruotsissa asuu noin 120 000 iranilaistaustaista ihmistä, joten potentiaalista yleisöä riitti.
Kannattajilleen 65-vuotias kuninkaan poika on Iranin tulevaisuuden toivo, jonka nimeä jaksetaan huutaa tunnista toiseen. Tukholman alkukeväisen harmaassa iltapäivässä väkijoukon hurmos oli kuin toisesta maailmasta.
Niousha Barazesh oli saapunut Göteborgista saakka tukemaan Pahlavia. Barazesh on syntynyt Ruotsissa, mutta hänellä on paljon sukua Iranissa. Hänen mielestään Pahlavi on ainoa, joka voi auttaa vapauttamaan Iranin.
Viimeisin sota Iranissa on jatkunut jo puolitoista kuukautta. Sota alkoi, kun Yhdysvallat ja Israel iskivät helmikuun lopussa Iraniin.
– Emme tietenkään pidä sodasta, mutta se saattaa olla ainoa keino päästä eroon tästä hallinnosta, Barazesh sanoo.
Hänen mukaansa Yhdysvaltain ja Iranin välisen sopimuksen kariutuminen viikonloppuna oli hyvä asia.
– Emme halua mitään sopimusta tämän hallinnon kanssa. He eivät kuuntele kansaa, joten olemme tyytyväisiä, ettei sopimusta tehty.
Juuri näin ajattelee myös Pahlavi. Hän on kehottanut Trumpin sotaa käyvää hallintoa jatkamaan samalla linjalla Iranissa.
Videolla Pahlavi vertaa Iranin hallintoa haavoittuneeseen eläimeen.
Pahlavi ei kannata sopimusta Iranin nykyhallinnon ja Yhdysvaltain välillä.
– Ellei työtä viedä loppuun, uhka ei katoa. Enkä usko, että se häviäisi tulitauoilla tai sopimuksilla, hän jatkoi.
Kutsu Ruotsiin nähdään tukena sodalle
Pahlavin Ruotsin-vierailua on myös kritisoitu.
Joukko asiantuntijoita kirjoitti Aftonbladet-lehdessä, että kutsu voidaan tulkita tukena sodalle, jossa Yhdysvaltain presidentti on uhannut tuhota kokonaisen sivilisaation.
Pahlavilla on läheiset suhteet Israeliin, mikä herättää monissa iranilaisissa epäluottamusta. Israel on hyökännyt Yhdysvaltain rinnalla Iraniin.
Kritiikki on kohdistunut myös siihen, mitä Pahlavi edustaa.
Moni muistaa Pahlavin šaahi-isän tiukan autoritäärisen hallinnon. Mohammad Reza Pahlavi oli toisaalta länsimielinen uudistaja, mutta tukahdutti väkivaltaisesti kaikenlaisen opposition salaisen poliisin avulla.
Siksi poika-Pahlavin puheet demokratiasta ja vapaudesta eivät vakuuta kaikkia muutosta janoavia iranilaisia.
Tukholmassa Pahlavi vastasi epäilyksiin sanomalla, että ainoa tie eteenpäin on vapaat vaalit.
– Paras tapa mitata kansan tahtoa on vaaliuurna. Siihen olen sitoutunut. Työskentelen sen eteen, että iranilaisille tarjoutuu mahdollisuus ottaa valta takaisin tältä hallinnolta, Pahlavi sanoi toimittajille.
Hän kiersi kysymykset isänsä teoista.
– Olivat ihmiset mitä tahansa mieltä menneisyydestä, sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Olen oma itseni. Minulla on oma näkemykseni, hän vakuutti.
Pahlavi toisti monta kertaa haluavansa mahdollistaa Iranin siirtymän demokratiaan, ei vaativansa valtaa itselleen.
Kadulla raikuvat ”kuningas Reza Pahlavi” -huudot tuntuivat olevan viestin kanssa ristiriidassa.
”Tulisin oikein mielelläni Suomeen”
Paikalla valtiopäivätalolla oli myös Suomen kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Peter Östman. Hän kysyi Pahlavilta mahdollisesta Suomen vierailusta.
– Tulisin oikein mielelläni Suomeen. Toivon, että siellä ei ole ulkoministeriä, joka estäisi sen, Pahlavi vastasi.
Pahlavi on aiemmin väittänyt, että Saksan ulkoministeriö esti hänen vierailunsa Münchenin turvallisuuskokoukseen viime vuonna. Iran International -lehden mukaan Saksan ulkoministeriö on kieltänyt asian.