Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä sai kirjallisen varoituksen epäasiallisesta kohtelusta: ”En tiedä, mistä on kyse”

Kunnan­hallituksen asettama työryhmä totesi, että työntekijöiden epäasiallista kohtelua on tapahtunut usean vuoden aikana.

Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä seisoo lenkkipolulla.
Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä kuvattuna syksyllä 2025. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Luhangan kunnanhallitus on antanut kunnanjohtaja Tuomo Kärnälle kirjallisen varoituksen epäasiallisesta kohtelusta.

Kunnanhallituksen asettama työryhmä totesi, että kunnanjohtaja on kohdellut työntekijöitä epäasiallisesti usean vuoden aikana. Työryhmän mukaan Kärnä vähätellyt, halventanut ja mustamaalannut työntekijöitä lehtikirjoituksissa, podcasteissa, kokouksissa ja keskusteluissa.

Työryhmän puheenjohtaja, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Aki Virtaniemi (kok.) ei halua tarkentaa, missä tilanteissa epäasiallista kohtelua on tapahtunut.

Virtaniemi ei kommentoi, onko Kärnä jo saanut kirjallisen varoituksen tiedoksi tai onko hän tällä hetkellä töissä.

”Mikään ei ole enää yllätys”

Tuomo Kärnä kertoo, että hän jäi tilinpäätöksen käsittelyn jälkeen lomalle, eikä hän ole tietoinen kirjallisesta varoituksesta. Luhangan kunnanhallitus käsitteli tilinpäätöstä 30. maaliskuuta.

– He ovat tehneet asiassa parhaansa, en minä muuta voi siihen kommentoida. Kun seuraa meidän toimintaamme, niin mikään ei ole enää yllätys, hän sanoo.

Kärnä sanoo, ettei hän tunnista käytöksessään epäasiallista kohtelua.

– Ei minulta ole oikein missään vaiheessa kysytty, että mistä tässä asiassa on kyse. Minun pitää ensin nähdä, mistä olen sen (kirjallisen varoituksen) saanut.

Kärnä sanoo, että ”pahoin pelkään, että asia ei jää minun osalta tähän”.

– Aion jatkaa kunnanjohtajana. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta lähteä pois.

Luhangan kunnanhallitus käsitteli ilmoitusta kunnanjohtajan epäasiallisesta käytöksestä maaliskuussa.

Neljä kunnan työntekijää jätti ilmoituksen työssä koetusta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta helmikuun alussa.