Lintujen kevätmuutto on käynnissä, mutta ennätyksellisen lämpimästä säästä huolimatta muutto on Satakunnan seudulla verkkaista.
Varhain alkanut kevät ja sitä seurannut kevätmuutto jakaantuu nyt pidemmälle ajanjaksolle.
Koska kevät on alkanut aikaisin, jäät ovat sulaneet vesistöistä. Tämä tekee lintujen tarkkailusta tavallista hankalampaa.
Yleensä varhaisten muuttolintujen tarkkailu on helpompaa, sillä jäät pakottavat linnut ruokailemaan ja levähtämään pienellä alueella.
Muuttumaton säätila pitää lintujen muuton rauhallisena
Lintujen saapuminen Satakunnan alueelle alkaa tavanomaisesti maaliskuun ja huhtikuun vaihteessa.
Tänä keväänä tätä ryntäystä ei ole nähty. Birdlife Suomen porilainen lintuasiantuntija Antti J. Lind kertoo, että muutto on ollut yllättävän rauhallista.
Lindin mukaan vesilintuja on saapunut jonkin verran, mutta rastaita ja punarintoja ei vielä ole saapunut suuria määriä.
Lintuasiantuntija Lind tarkkailee usein Preiviikin merenrantaa ja arvioi lintulajien määräksi tällä kertaa 40–50.
Rannan läheisyydessä Lind havaitsi kaukoputkella esimerkiksi ristisorsan, punakuirin, haapanan, kuovin ja tavin.
Joutsenia rannan läheisyydessä oli satoja. Lind pitää lajien kirjoa tyypillisenä tähän aikaan vuodesta.
Pääskysestä ei päivääkään
Lind on kuullut, että Keski-Suomessa on jo havaittu muutamia haarapääskyjä. Sää vaikuttaa varsinkin lähimuuttajiin.
Hyvä myötätuuli tehostaa ja vastatuuli tyrehdyttää muuttolintujen muuttoa. Lindin mukaan Etelä-Afrikassa olleet haarapääskyt olivat kadonneet viikon aikana.
Linnut lähtevät muutolleen, kun päivän pituus on sopiva.
Pääskyjen lentomatka on tuhansia kilometrejä, joten niitä saadaan vielä odottaa.