Yllätys. Näin kuvailee Turun valvontajohtaja Leena Salmelainen viimeisintä käännettä Turun keskustassa sijaitsevien Kaskenkatu 3:n kiinteistön kunnostussaagassa.
Turun kaupunginhallitus päätti eilen maanantaina ottaa vastaan Kaskenkatu 3:n suojellut, mutta huonokuntoiset rakennukset lahjoituksena. Kiinteistön omistaja Raimo Puolimatka ilmoitti maaliskuussa kaupungille lahjoittavansa kohteen. Taustalla oli hänen mukaansa muun muassa näkemyserot siitä, mitä kiinteistössä saa kunnostaa ja miten.
Turun kaupunki valmisteli parhaillaan myös teettämispakkoa kiinteistölle, eli kaupunki olisi kunnostanut rakennukset ja karhunnut sitten kustannukset omistajalta. Tätä varten rakennuksiin oli teetetty jo kuntoarvio ulkopuoliselta yritykseltä.
Seuraavaksi edessä ovat paperityöt, jotta omistus siirtyy kaupungille.
– Neuvottelemme seuraavaksi omistajan kanssa yksityiskohdista, jotta omistus siirtyy, kun tämä on nyt omistajan tahto. Sitten odotamme, että päätös tulee lainvoimaiseksi, kertoo Salmelainen.
Turku aikoo kunnostaa rakennukset ja myydä
Alustavia töitä tarjouspyyntöjen lähettämiseen tehdään jo nyt. Aikaisemmassa kunto-arviossa oli karkea arvio kunnostustöistä. Salmelaisen mukaan arvio on joka tapauksessa satojatuhansia euroja.
– Tarvitsemme nyt korjausarviot ja kustannusarviot, eli oikeastaan tarjouksia siitä, mitä tällaisten välttämättömien kunnostustöiden teettäminen sitten maksaa, kuvailee Salmelainen.
Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen kertoi aikaisemmin Ylelle, että Turku ei suunnittele rakennuksen ottamista omaan käyttöönsä, vaan kiinteistö myydään välttämättömien kunnostustöiden jälkeen.
Myyntituloilla pyritään kattamaan remonttikustannukset, jolloin vaikutus taloudellisesti olisi mahdollisimman pieni kaupungille.
Valvontajohtaja Leena Salmelainen sanoo Ylelle, että kaupunki haluaa edistää Kaskenkatu 3:n kiinteistön kunnostamista mahdollisimman nopeasti.
– Tarjouspyynnöt laitetaan eteenpäin heti, kun kaupunginhallituksen maanantaina tekemä päätös on lainvoimainen. Kunnostustyöt pitää käynnistää riippumatta siitä, mitä lahjoituskuviolle tapahtuu ja kuka kiinteistön omistaa.
Juttua korjattu 17.4. klo 10:23: Viimeisessä sitaatissa sai käsityksen, että kunnostyöt aloitetaan vasta, kun päätös on saanut lainvoiman, kun työt aloitetaan heti.