Hotelli Jahtihovin yrittäjä Sakari Pekkanen laajentaa merkittävästi Kuopion majoitustarjontaa. Pekkanen ostaa Jahtihovin vieressä olevan Kuopion Energian vanhan toimistorakennuksen ja tontin vuokraoikeuden.
Esisopimus kaupasta allekirjoitettiin huhtikuun alussa. Kaupunkirakennelautakunta päättää sen hyväksymisestä kokouksessaan huomenna 15.4.
Pekkanen kertoo, että suunnitelma on remontoida Kuopion Energian entisiin tiloihin 60 huonetta. Viereen rakennetaan laajennusosa, jonne tulee noin 30 huonetta sekä vastaanotto ja aamiaishuone. Kokonaisuus maksaa kaikkineen noin 10 miljoona euroa.
Pekkanen aikoo profiloida uuden hotellin tilat hieman erilaisiksi, kuin mitä ne ovat Jahtihovissa.
– Ne olisivat hieman laadukkaampia.
Uudella hotellilla ei ole vielä nimeä.
Avajaiset vuoden 2028 keväällä
Pekkanen hahmotteli hotellia Kuopion Energian tiloihin yhtiön muutettua Haapaniemelle vuonna 2018. Tuolloin suunnitelma ei lähtenyt vielä liikkeelle.
Pekkasen mukaan muutostyöt ja uudisrakennus laitetaan liikkeelle ensi vuoden alussa. Tavoite on, että kaikki on valmista huhti-toukokuussa 2028.
Tontille jää rakennusoikeutta uudisrakennuksen jälkeen 3 500 neliötä.
– Mahdollista olisi rakentaa huoneistohotelli tai asuinkerrostalo.
Useassa Kuopion kaupungin kaavamuutoksissa mainitaan mahdollisuus rakentaa tontille hotelli. Mahdollisesta kovasta kilpailusta huolimatta Pekkanen suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.
– Ei minua pelota.
Jahtihovin ja uuden hotellin toimintoja yhdistetään
Jahtihovissa on 47 huonetta ja viisi huoneistoa. Pekkasen mukaan vanha hotelli säilyy entisellään, mutta joitain toimintoja yhdistetään.
– Todennäköisesti aamiaishuone siirtyy kokonaan uudisrakennukseen ja Jahtihoviin tulee tilalle kokoustiloja.
Pekkanen kertoo, että Jahtihovilla on mennyt hyvin, vaikka viime vuodet ovat olleet haastavia. Kesä on yrityksen sesonkiaikaa. Suurin valtti on hotellin hyvä sijainti lähellä satamaa. Pekkanen on pyörittänyt 1990-luvun alussa perustettua hotellia yli 20 vuotta.