Pohjanmaan hyvinvointialueen RKP:n edustajia epäillään osallistuneen samanaikaisesti useisiin etäkokouksiin ja nostaneen niistä päällekkäisiä palkkioita.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen.
Lehden saamien tietojen mukaan RKP:n edustajia on ollut etäyhteydellä Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston seminaarissa ja kuntien valtuustojen kokouksissa yhtäaikaa.
RKP:n ryhmäpuheenjohtaja Kim Yli-Pelkola kertoo Ylelle, että asiaa käsitellään tulevassa ryhmäkokouksessa. Hän ei pidä tällaista toimintaa hyväksyttävänä.
– Nykytekniikka antaa siihen mahdollisuuden, mutta jokaisellahan meistä on varajäsen. Valtuutettujen pitää priorisoida ja miettiä, mihin kokoukseen osallistuu.
Kokouksien alussa on hänen mukaansa nimenhuuto, jonka perusteella palkkiot maksetaan.
Yli-Pelkolan mukaan aluevaltuustolla on ollut tämän vuoden aikana 2–3 seminaaria. Seminaaripalkkiot ovat hänen mukaansa 120–150 euroa, ja niistä maksetaan kerran kuukaudessa. Kunnissa kokouspalkkioiden summat vaihtelevat.
Luottamushenkilöiden osallistumista kokouksiin ei valvota.
– Kyllä se on jokaisen omantunnon kysymys, Yli-Pelkola luonnehtii.
”Pelisäännöt kuntoon”
Pohjanmaan aluehallituksen puheenjohtaja Anne Salovaara-Kero ei osaa sanoa, ketä tai keitä lehden nostama epäily koskee. Hän haluaa uskoa, että kyse ei ole laajasta joukosta.
Asiasta aiotaan keskustella niin RKP:n ryhmässä kuin aluevaltuustossa.
– Nyt pitää katsoa pelisäännöt kuntoon. Jos tällaista on, se ei ole ok, Salovaara-Kero toteaa.
Sekä Yli-Pelkola että Salovaara-Kero sanovat, että asiaa käydään ryhmässä läpi ja selvitetään, pitääkö se paikkaansa.
Mikäli päällekkäisiä kokouksia ja tuplapalkkioita ilmenee, palkkioita peritään todennäköisesti takaisin.