Kinnulan kunnanjohtajaksi pyrkii 15 hakijaa, lisäksi yksi antoi suostumuksensa – katso nimilista
Haku tehtävään umpeutui tänään iltapäivällä. Hakijoiden joukossa on muun muassa Kyyjärven entinen kunnanjohtaja Raisa Kinnunen.
Kinnulaa vuodesta 2023 johtanut Marja Lehtonen on jäämässä eläkkeelle. Kuva: Jaana Polamo / YleKinnulan kunnanjohtajan tehtävää haki määräaikaan mennessä 15 hakijaa. Lisäksi yksi antoi suostumuksensa.
Haku tehtävään umpeutui tänään iltapäivällä.
Kinnula hakee uutta johtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Kuntaa vuodesta 2023 johtaneen Marja Lehtosen määräaikainen johtajasopimus päättyy tämän vuoden lopussa.
Lehtonen on kertonut Ylelle lopettavansa työt viimeistään lokakuussa, sillä hän on jäämässä eläkkeelle.
Lisäksi suostumuksen virkaan on antanut Pertti Severinkangas, joka on Keminmaan hallintojohtaja.