Wall Streetillä taottiin ennätyksiä – markkinoilla toiveikkuutta USA:n ja Iranin sovusta

Raakaöljyn Brent- ja WTI-laatujen hinnat olivat keskiviikkona Wall Streetin pörssipäivän päätteeksi kumpikin hienoisessa nousussa.

New Yorkin pörssi.
Arkistokuva. Meklareita New Yorkin pörssissä 2. huhtikuuta 2026. Kuva: Charly Triballeau / AFP
  • STT-AFP

Yhdysvaltain New Yorkissa pörssit sulkeutuivat keskiviikkona osittain plussalla, ja päivän päätteeksi nähtiin ennätyksiä.

Wall Streetin pääindekseistä uusiin ennätyskorkeuksiin ylsivät laaja-alainen S&P 500 ja teknologiapainotteinen Nasdaq. S&P 500 oli pörssipäivän päätteeksi 0,8 prosentin ja Nasdaq 1,6 prosentin nousussa.

Teollisuusindeksi Dow Jones sulkeutui vuorostaan 0,2 prosentin laskussa.

Markkinoilla on esiintynyt toiveikkuutta siitä, että sotivien Yhdysvaltojen ja Iranin välille saataisiin aikaan sopimus. Yhdysvaltojen mukaan uusi neuvottelukierros on suunnitteilla.

Sota Lähi-idässä syttyi, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Irania vastaan helmikuun lopulla.

Pitkittynyt sota on aiheuttanut ongelmia öljynkuljetuksille kriittisellä Hormuzinsalmella ja nostanut raakaöljyn hintoja.

Raakaöljyn Brent- ja WTI-laatujen hinnat olivat keskiviikkona Wall Streetin pörssipäivän päätteeksi kumpikin hienoisessa nousussa. Kummankin laadun barrelihinta pysytteli 90 dollarin yläpuolella.