Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi tiistaina ensimmäisessä käsittelyssä lain, joka antaisi presidentille oikeuden lähettää sotilaita ulkomaille suojelemaan Venäjän kansalaisia, jos heitä kohtaan nostetaan syytteitä kansainvälisissä tuomioistuimissa tai muiden maiden tuomioistuimissa, joita Venäjä ei tunnusta.
Voi kuulostaa uhkaavalta.
Mitä uusi laki oikein tarkoittaa?
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila sanoo, että lailla yritetään kahta asiaa: pelotella ja pönkittää suurvaltastatusta.
– Venäjä julistaa yksipuolisesti tällaisia lakeja, vaikka kaikki tietävät, ettei sellaisilla ole toimivaltuuksia tai toimintaedellytyksiä Venäjän rajojen ulkopuolella.
Tällaisten lakihankkeiden tunnetumpi nimi Lassilan mukaan on ”hullu printteri” eli toinen toistaan älyttömämpiä lakeja tulee jatkuvalla syötöllä.
Voisiko Venäjä lain perusteella ryhtyä nyt joihinkin sotilaallisiin toimiin?
– Jos se niin tahtoo. Se on yhtälailla yksipuolista toimintaa niin kuin minkä tahansa sodan aloittaminen tai voimankäyttö. Sillä ei ole mitään kansainvälistä oikeutta, Lassila sanoo.
Lassilan mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Venäjä lähettäisi lain nojalla erikoisjoukkojaan hakemaan jotakuta pidätetyksi tullutta kansalaistaan.
Lassila sanoo, että näytöt tästä puuttuvat, kuten on nähty sen kyvyssä puolustaa liittolaisiaan.
– Pikemminkin käytäntö osoittaa syvää opportunismia.
Lassilan mukaan lain tarkoituksena Venäjä voi yrittää myös jälkijättöisesti virallistaa niitä toimia, joita Venäjä nyt on tekemässä.
– Se ei tarkoita sitä, että Venäjä olisi jotain erikoisjoukkoja nyt Suomeen lähettämässä. Tai jos on, niin huonosti tulee niille käymään.
”Siinähän huutelevat”
Lainsäädäntötapa Venäjällä muistuttaa oikeusvaltion mallia, mutta on käytännössä kaukana siitä.
– Presidentiltä tai presidentin hallinnosta tulevat lakialoitteet ovat duumassa läpihuutojuttuja. Duuma on puhtaasti kumileimasin.
Uudessa laissa on nähtävissä autoritaarisen presidentin, Vladimir Putinin kädenjälki. Lailla halutaan alleviivata nimenomaan Putinin suojelua häneen kohidstettuja kansainvälisiä oikeustoimia vastaan.
Venäjä pelottelee ja uhkailee koko ajan enemmän ja enemmän myös Suomea, mistä se kertoo?
– Se kertoo tietenkin siitä, että keinot ovat vähissä. Joka kerta, kun Venäjä älähtää jostain, niin se on todiste siitä, että homma toimii ja ollaan oikealla linjalla.
Lassilan mielestä länsi voisi välillä antaa aktiivisemmin ja laajemmalla rintamalla takaisin päin, esimerkiksi koskien historian vääristelyä.
Lassila muistuttaa, että Venäjällä ei ole sellaisia poliittisen vastuunkannon rajoja kuin länsimaissa.
– Siellähän erityisesti hallinnon keskitasolta tulee koko ajan entistä hurjempia kommentteja. Siinähän huutelevat. Niiden vuoksi ei ole syytä hermostua tai panikoida. Venäjän harrastama kova retoriikka ja uhkailu ovat ennen kaikkea merkkejä heikkoudesta.
Ylen politiikkaradiossa keskusteltiin Putinin Venäjän vaikeutuvasta taloustilanteesta: