Aikanaan digitalisaatiosta odotettiin työn tuottavuusloikkaa. Ajateltiin, että kun helpot, toistuvat tehtävät automatisoidaan, ihmiset saavat keskittyä monimutkaisempiin kysymyksiin ja mielekkäämpiin tehtäviin: saataisiin tehtyä arvokkaampaa työtä entisellä määrällä ihmisiä.
Moni ala pystyikin soveltamaan uutta teknologiaa sellaisiin rutiinitehtäviin, joita kone teki ihmistä tarkemmin ja nopeammin. Rahoitus- ja viestintäaloilla tuottavuus kasvoi eniten, mutta toisilla aloilla digitalisaation hyödyt jäivät vähäisiksi.
Ihmisten kyvykkyydet eivät ole pysyneet samassa tahdissa teknologisen kehityksen kanssa.
On ehdotettu, että digitalisaation tuottavuusloikkaa hillitsivät puutteet työn johtamisessa ja teknologiaosaamisessa. Kuulostaa uskottavalta. Nopea teknologinen kehitys tuo mukanaan myös nopean oppimisen tarpeen. Ihmisten kyvykkyydet eivät ole pysyneet samassa tahdissa teknologisen kehityksen kanssa.
Monelle työntekijälle digitalisaatio näyttäytyikin jopa työtä hankaloittavana muutoksena. Työhön tunki jatkuvasti huonosti sopivia ja pahimmillaan työtä haittaavia ohjelmistoja ja niiden loputtomia päivityksiä sekä käyttökoulutuksia. Sen sijaan että kuormitus olisi keventynyt, se kasvoi.
Nyt tekoälyn povataan taas johtavan työn murrokseen, lisäävän tuottavuutta ja vähentävän ihmistyötä. Ja kyllä – moni kokeekin, että tekoälyllä saa enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa.
Mutta...
Harvard Business Review:n tutkimuksen mukaan laajojen kielimallien käyttäminen ei ole silti vähentänyt ihmisten työtä – se on tiivistänyt sitä.
Kun tekoäly tuottaa raportteja, yhteenvetoja ja koodia, ihmisten työ muuntuu näiden tehtävien koordinoinniksi, uusien tehtävien haalimiseksi ja laajempien asiakokonaisuuksien haltuunotoksi. Ihmiset siis multitaskaavat enemmän ja tekevät enemmän yksin, kun apua ei tenää tarvitse pyytää kollegalta.
Tekoälyn käyttäminen ei ole vähentänyt ihmisten työtä – se on tiivistänyt sitä.
Siksi kiireen tuntu ei ole vähentynyt. Tekoälyn liikakäyttöön työssä onkin jo liitetty termi ”aivojen kärventyminen”. Siinä monien tekoälytyökalujen jatkuva seuraaminen lisää työmäärää ja aivokuormaa.
Mitä meidän tulisi tällä kertaa ymmärtää toisin, jotta tekoälyn hyödyntäminen lisäisi työn tuottavuutta mutta ei grillaisi päätämme?
Esimerkiksi tieteessä tekoälyn käyttö ja kehitys rynnistävät eteenpäin nopeammin kuin niitä koskeva tutkimustyö. Kokeiden tekeminen vie aikaa ja tutkimusten vertaisarvionnissa kestää. Tekoälyn vuoksi tieteellisiin julkaisuihin lähetettävien käsikirjoitusten määrä on räjähtänyt käsiin – mikä saa koko julkaisutahdin yskimään entisestään. Tästä syystä tutkimukset koskevat julkaisuhetkellä jo vanhoja malleja.
Julkaisut ovat kuitenkin tieteen keino tiedon jakamiseen ja keskusteluun. Kun tekoäly vauhdittaa tulosten saamista, tulisi rinnalle kehittää menetelmiä ripeämpään tiedonjakoon. Kasvavasta tietomäärästä ei ole hyötyä, elleivät ihmiset ehdi yhdessä tuumimaan, mikä uuden tiedon merkitys on.
Kun tekoäly syrjäyttää tiimityötä, täytyy luoda uusia ihmistenvälisiä yhteyksiä.
Sama ongelma koskee muitakin työorganisaatioita. Hierarkia, raportit, etäpalaveriputket ja seurantajärjestelmät eivät liene paras tapa ylläpitää jaettua ymmärrystä, oppia yhdessä ja hyötyä nopeammin syntyvästä tiedosta.
Kun tekoäly syrjäyttää tiimityötä, täytyy luoda uusia ihmistenvälisiä yhteyksiä. Muutoin tekoälyn tuottamat hyödyt ja tiedot juuttuvat yksittäisiin osastoihin tai ihmisiin eivätkä kulje eteenpäin. Työn tiedollinen vaativuus kasvaa koko ajan, ja tarvittaisiin kuorman jakamista, mutta vain yksilöön keskittyminen käräyttää aivot.
Johtamisella on tässä murroksessa paljon väliä. Vallan hajautuminen, matala hierarkia sekä työntekijöiden aktiivisuus ovat yhteydessä sujuvampaan tiedon omaksumiseen ja innovatiivisuuteen työorganisaatioissa. Tiimitutkimukset osoittavat, että luottamus johtaa parempaan ongelmanratkaisukykyyn ja oppimiseen.
Organisaatioiden kannattaa siksi miettiä, millä tolalla oppimista kannattelevat rakenteet ovat. Tekoälyn tuottavuusloikassa on oikeastaan kysymys vain siitä, opimmeko oppimaan yhdessä nopeammin.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on tutkija ja yrittäjä, joka ei usko, että ihminen voi olla yksin tuottava, sillä työn arvo syntyy vuorovaikutuksessa.