Olkiluodon ydinvoimalan ykkösyksikön vuosihuollon on määrä alkaa huomenna. Huollon on ilmoitettu kestävän 55 vuorokautta eli kesäkuun puoliväliin.
Olkiluoto 1:n huoltoseisokki on tavanomaista pidempi. Teollisuuden voiman (TVO) mukaan huollon pitkä kesto johtuu useista laajoista työkokonaisuuksista ja laitosmuutoksista.
Merkittävimpiä töitä ovat muun muassa turbiinilauhduttimen etukammion korjaus, reaktoriautomaation uusiminen, korkeapaineturbiinin huolto, suojarakennuksen sähköläpivientien uusiminen sekä primääripiirin painekoe.
Ykkösyksikön vuosihuollon on suunniteltu päättyvän lauantaina 13. kesäkuuta.
Olkiluoto 2 huollettiin 10 päivässä
Olkiluodon kolmesta ydinvoimayksiköstä huolletaan tänä keväänä kaksi. Olkiluoto 2:n vuosihuolto kesti 10 päivää ja päättyi eilen perjantaina.
Huolto sisälsi polttoaineenvaihdon lisäksi laajoja tarkastus- ja huoltotöitä.
TVO:n mukaan laitosyksikössä oli ennen huoltoa havaittu viitteitä mahdollisesta pienestä polttoainevauriosta. Asiaa tutkittiin tarkemmin sekä alasajon aikana että huollon yhteydessä.
Yhtiö kertoo, että tutkimuksissa voitiin varmistaa, ettei reaktorissa ole vaurioituneita polttoaine-elementtejä.
TVO:n mukaan Olkiluodossa tuotetaan noin 30 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.