”Aina sen joku on sytyttänyt”, sanoi torniolainen Pekka Pelttari, kun Likasaari paloi

Matalan ja ruohikkoisen saaren polttaminen on vuosikymmeniä toistunut paikallinen perinne.

Tornion Karungin kylässä asuva Pekka Pelttari tietää, että Likasaari on poltettu keväisin jo vuosikymmenten ajan. Video: Risto Koskinen / Yle, Jukka Lehto / Yle

Tornionjoessa paloi lauantai-iltana saari.

Likasaari sai palaa kaikessa rauhassa. Pelastuslaitoksen rooliksi jäi seurata, että palo ei pääse leviämään.

Torniossa Karungin kylässä asuva Pekka Pelttari muistaa, että saari on poltettu vuosittain jo ainakin 70-luvulta asti.

– Aina sen joku on sytyttänyt, mutta koskaan ei tiedetä, että kuka, hän sanoo.

Pelttarin mukaan kyseessä on paikallinen perinne, jolla saaresta poistetaan polttamalla edellisen vuoden kuloheinä.

– Aina se jonain päivänä illan hämärissä syttyy ja palaa näyttävästi, kun aurinko laskee. Aina odotetaan ja jännätään, että minä päivänä se syttyy tänä vuonna.

Tältä Likasaari näytti sunnuntaina. Pekka Pelttari arvioi, että saaren polttaminen tulee jatkumaan tulevinakin vuosina. Video: Risto Koskinen / Yle, Jukka Lehto / Yle

Nyt saari poltettiin poikkeuksellisen aikaisin, koska myös talvi väistyi varhain. Pelttarin mielestä saari oli nyt todella kuiva, koska se paloi poikkeuksellisen nopeasti, muutamassa tunnissa.

Suomessa on laajasti voimassa maastopalovaroitus, myös Meri-Lapissa.

– Ei ollut ensimmäinen kerta, kun se poltettiin maastopalovaroituksen aikana. Nyt sen kanssa oltiin tarkempia, Pelttari sanoo.

Saarta pidettiin silmällä, ei yritetty sammuttaa

Likasaari sijaitsee Tornion pohjoispuolella. Saari on matala ja heinikkoinen. Tulvavedet pyyhkivät sen yli vuosittain.

Noin puolitoista kilometriä pitkästä ja 400 metriä leveästä Likasaaresta paloi pelastuslaitoksen arvion mukaan 95 prosenttia. Paloa ei lauantaina edes yritetty sammuttaa, ja sunnuntaiaamuna se todettiin sammuneeksi.

Ilmakuva, jossa näkyy Tornionjoen Likasaari myöhäisenä kevätiltana ja koko saaren poikki yltävä liekkirintama, josta nousee savua.
Palo eteni lauantai-iltana rauhallisesti matalassa ruohikossa. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Palosta aiheutui savua, joka päivystävän palomestarin Jukka Huttusen mukaan painui etelätuulen mukana pois pääasiassa jokiuomaa pitkin.

Paikalle hälytettiin ensin kahdeksan yksikköä. Ensimmäinen yksikkö oli Huttusen mukaan tarkistanut alueen droonilla ja todennut, että saaressa palaa vain heinikkoa ja kaislikkoa. Siksi yhtä vaille kaikki yksiköt vapautettiin pian muihin tehtäviin.

Palon syttymissyytä ei tiedetä. Huttusen mukaan pelastuslain mukaisesti syttymissyyn selvittäminen on jätetty poliisin harkittavaksi.

– Maastopalovaroitusten alue nousee koko ajan pohjoisemmaksi. On tärkeää varmistaa varoitukset ennen kuin avotulta tekee, Huttunen muistuttaa.

Tältä Likasaaressa näytti lauantai-iltana:

Video: Risto Koskinen / Yle