Joukko kouvolalaisia poliitikkoja tyrmää liikuntapaikkojen pikaisen sulkemisen Inkeroisissa

Seitsemän valtuustoryhmän puheenjohtajat vastustavat Inkeroisten jäähallin ja uimahallin sulkemista ensi elokuussa. Kaupunginhallitus otti asiassa jo aikalisän.

Inkeroisten jäähalli kuvattua ulkoa.
Kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle viime viikolla, että Inkeroisten jäähalli suljettaisiin 1. elokuuta alkaen. Päätös olisi osa kaupungin uutta säästölistaa. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Joukko kouvolalaisia poliitikkoja ei lakkauttaisi Inkeroisten uimahallia ja jäähallia elokuun alussa.

Valtuustoryhmien puheenjohtajat julkaisivat asiasta päivityksen sosiaalisen median kanava facebookissa. Päivityksen allekirjoittajina olivat Henna Hovi (sd.), Katriina Vesala (kok.), Riitta Torikka (kesk.), Ukko Bamberg (ps.), Taina Talvala (vihr.), Pekka Haaja (kd.), Mika Byman (vas.).

Päivityksen mukaan ryhmien puheenjohtajilla on yhteinen näkemys, että Inkeroisten jäähallia ja uimahallia ei tule sulkea elokuun alussa.

Liikuntapaikkojen sulkeminen on osa kaupunginjohtajan tuoreinta säästöesitystä.

Sosiaalisessa mediassa julkaistusta kannanotossa ryhmien puheenjohtajien mukaan aiemmin tehtyjä palveluverkkopäätöksiä ei tässä vaiheessa tule avata uudelleen.

Vuonna 2023 kaupunginvaltuusto päätti vuosien 2024–2027 taloussuunnitelmasta.

Puheenjohtajien mukaan palveluverkkoon liittyvät ratkaisut tulee käsitellä omana kokonaisuutenaan huolellisen valmistelun ja vaikutusten arvioinnin pohjalta.

Toukokuussa liikunta- ja kulttuurilautakunnan on määrä päättää liikuntaverkosta, eli jäähallien, uimahallien ja isojen liikuntahallien määrästä. Lopullisen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto kesäkuun 8. päivä.

Kaupunginhallitus otti jo aikalisän

Kouvolan kaupunginhallitus päätti viime maanantaina palauttaa tämän vuoden uuden säästölistan valmisteluun. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Inka Häkkisen (sd.) mukaan koko kokonaisuus sekä aikataulutus on käytävä läpi uudelleen.

Häkkinen kertoi viime maanantaina, että ryhmillä on melko lailla yhteinen ymmärrys siitä, että jotain on tehtävä kaupungin talouden parantamiseksi.

Kouvolan kaupunki etsii tälle vuodelle lisäsäästöjä 3,9 miljoonan euron edestä. Säästötarpeen taustalla on arvioitua huonommat verotulot.

Inkeroisten jäähallin ja uimahallin säilyttämisen puolesta järjestettiin viime maanantaina mielenosoitus Kouvolan kaupungintalon edustalla.

Kaupunkilaiset osoittivat viime maanantaina mieltään Kouvolan uutta säästölistaa vastaan. Kaupungintalon edustalla oli iltapäivällä kuutisenkymmentä ihmistä. Video: Antro Valo / Yle.