Levin hiihtokeskuksessa on kehitetty erikoisratkaisu humalaisten laskijoiden valvomiseksi. Ravintolan yhteydessä toimii aita ja portti, jonka suulla rinnekeskukset turvallisuutta valvovat ski patrolit tarkastavat asiakkaan kunnon ja katsovat, onko rinteeseen asiaa.
Aidan sisäpuolella myös ravintolan henkilökunta tarkastaa asiakkaan kunnon. Humalaisia ohjataan taksin kyytiin.
– Kyllä yleensä ihmiset ymmärtävät, jos on viisainta mennä taksilla. Kerran tosin jouduin tinkaamaan toista tuntia asiakkaan kanssa taksilla menosta, muistelee järjestyksenvalvoja Pertti Sarajärvi.
Järjestely on ollut käytössä parin talven ajan, kertoo Levin rinneyhtiön hissi- ja ski patrol -vastaava Juha Nevalainen.
– Humalaiset laskijat ovat vaarallisia muille rinteessä liikkuville, mutta myös itselleen.
Esimerkiksi pääsiäisenä rinteestä tai hissistä poistettiin humalan vuoksi viitisen laskijaa. Nevalaisen mukaan määrä on melko pieni koko asiakaskunnasta.
Katso videolta, kuinka rinnevahti eli ski patrol tarkastaa onko laskija liian humalassa rinteeseen:
Kännilaskija on keväinen ilmiö
Kännissä laskeminen painottuu kauden kevätpuolelle ja viikonloppuihin. Arkipäivisin tilanne on rauhallisempi, vaikka terasseilla nautitaankin auringosta ja oluesta.
ODL-liikuntaklinikan liikuntalääketieteen erikoislääkäri Tiina Nylander korostaa, että urheilu ja alkoholi eivät sovi yhteen. Alkoholi vaikuttaa monin tavoin laskettelijoiden suorituskykyyn.
Nylanderin mukaan päihtyminen heikentää motoriikkaa, hidastaa reaktioaikaa ja vaikuttaa tasapainoon ja havainnointikykyyn.
– Sitten riskinotto saattaa lisääntyä. Arviointikyky on huonompi ja sitä kautta se tietysti lisää vammariskiä sekä itselle että muille, Nylander kertoo.
Alkoholi on diureettinen, eli se lisää virtsaneritystä ja kuivattaa elimistöä. Se vaikuttaa myös aineenvaihduntaan hidastamalla laktaatin poistumista lihaksista sekä nostamalla verenpainetta ja sykettä.
Nylander muistuttaa myös taloudellisista riskeistä. Vakuutukset eivät välttämättä korvaa vammoja, jotka on aiheutettu humalassa.
– Jos olet sen itse aiheuttanut humalapäissäsi, niin voit olla pulassa sitten niiden asioiden kanssa, hän varoittaa.
Jos alkoholia haluaa nauttia, Nylander suosittelee korkeintaan yhtä olutta ja sen jälkeen riittävää odottelua ennen rinteeseen palaamista.
Pussikaljoittelijoita vaikea vahtia
Hissi- ja ski patrol-vastaava Juha Nevalaisen mukaan ravintola-asiakkaita ja heidän laskukuntoaan on helppo vahtia, mutta ”pussikaljoittelevien” rinneasiakkaiden valvominen on isolla tunturialueella käytännössä mahdotonta.
– Jotkut ”leiriytyvät” juomineen rinteeseen pitämään vähän liian hauskaa. He eivät välttämättä itse huomaa kunnon heikkenemistä ja tilanne voi kehittyä vaaralliseksi.
Rinneturvallisuutta valvovat ski patrolit toimivat humalaisten laskijoiden kanssa tapauskohtaisesti. Tavallisesti asiakas saatetaan paikkaan, mistä hän voi jatkaa matkaa taksilla, Nevalainen kertoo.
– Tarvittaessa asiakas kuljetetaan tavallisen moottorikelkan kyydissä. Jos hän on ihan jalattomassa kunnossa, niin hänet kuljetetaan ensiapukelkalla makuuasennossa.
Ei ole hauskan näköistä
Nevalainen ihmettelee, miksi ihmiset haluavat yhdistää laskettelun ja alkoholin.
– Ei se ole oikein hauskan näköistä, että en minä tiedä, miksi sitä tehdään, hän pohtii.
Nevalainen on työskennellyt Levillä jo 30 kautta ja nähnyt muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Hänen mukaansa tilanne on siistiytynyt vuosien varrella.
– Eihän nykyihmiset sillä lailla ryyppääkään, kuten omassa nuoruudessani ihmisillä oli tapana.
Erityisesti nuoret ovat Nevalaisen mukaan hyväkäytöksisiä nykyään.
Nevalaisen mukaan humalaisesta laskijasta kannattaa ilmoittaa rinnekeskuksen henkilökunnalle.
– Kunhan vaan jonkun henkilökunnan edustajan löytää ja nykäisee vähän hihasta ja sanoo, että tämmöinen tapaus oli, niin sinne kyllä tulee sitten paikan päälle apua, Nevalainen neuvoo.