Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela pitää Lapissa tapahtuvaa kultamalmiesiintymien kauppaa erittäin merkittävänä.
Kansainvälinen kaivosyhtiö Agnico Eagle Mines ilmoitti maanantaina hankkivansa omistukseensa lisää potentiaalisia kaivosalueita Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeeltä. Yhteenlaskettu kauppahinta on enimmillään noin 2,6 miljardia euroa.
– Hyvän vertailupohjan antaa, että aikanaan Kevitsasta maksettiin noin 650 miljoonaa euroa, Suomela kertoo.
Bolidenin omistama Kevitsa on suuri monimetallikaivos Sodankylässä.
Suomelan mukaan kauppasumma on merkittävä myös koko Euroopan mittakaavassa. Hän ei muista törmänneensä Euroopassa vastaaviin lukuihin.
Agnico Eagle on tehnyt sopimukset kolmen eri malminetsintäyrityksen ostosta. Niiden kautta se saa lähes 2 500 neliökilometriä uutta malmipitoista maata Kittilän kultapitoisesta ympäristöstä.
Yrityskauppojen kautta se saa omistukseensa myös Ikkarin kultaesiintymää kehittelevän projektin Rupert Resources -yhtiöltä.
Kullantuotanto jopa kaksinkertaistuisi
Yhtiön tavoitteena on kasvattaa kullantuotantoaan Lapissa noin 15 tonniin vuodessa. Yhtiö tuotti viime vuonna noin 6,7 tonnia kultaa.
Nykyisellä hinnalla 6 700 kultakilon arvo on liki 0,9 miljardia euroa. Näillä hinnoilla 15 tonnia kultaa olisi arvoltaan liki 2 miljardia euroa.
Se arvioi uusien malmiesiintymien tuovan myös satojen miljoonien eurojen suuruisia synergiaetuja, sillä uudet alueet sijaitsevat Kittilässä toimivan kultakaivoksen läheisyydessä.
Kultaesiintymien lisäksi Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeellä on muitakin malmiesiintymiä, esimerkiksi kuparia ja nikkeliä sekä platinaryhmän metalleja.
Agnico Eagle korostaa myös sitä, että alueen kultavarantoja ei ole tutkittu vielä kokonaisuudessaan, joten sieltä saattaa löytyä vielä lisää lupaavia malmiesiintymiä.
Yhtiö odottaa uusien mahdollisten esiintymien myös pidentävän Kittilän kaivoksen käyttöikää.
Kullan maailmanmarkkinahinta on noussut tällä vuosikymmenellä ennätyksellisen korkealle.
Kullan hinnan nousu saattaa kiihdyttää kaivosyhtiöiden toimintaa. Katso video: