Opiskelijat leikkasivat lasten hiuksia ilmaiseksi Kuopiossa – ”Muuten ei olisi ollut varaa”, sanoo viiden lapsen äiti

Savon ammattiopisto ja hyvän­tekeväisyys­järjestö Hope mahdollistivat ilmaisen hiustenleikkuun lähes 40 lapselle ja nuorelle.

Opiskelija Saana Jussila leikkaa Liisa-Lumia Tiitisen hiuksia. Video: Toni Pitkänen / Yle

Kuopiolainen 13-vuotias Liisa-Lumia Tiitinen pääsi viime viikolla elämänsä ensimmäistä kertaa kampaajalle Savon ammattiopistolle.

Tähän saakka hänen hiuksensa on leikannut ja värjännyt kotona oma äiti.

Hiusten latvoissa näkyy vielä aavistus violetista väristä.

– Haluan, että latvat vain tasataan ja saan neuvoja hiusten värjäämiseen, Tiitinen toivoo.

Kyseessä oli ilmainen hiustenleikkaustempaus lapsille ja nuorille.

Sosionomiopiskelijan ideasta lähteneen tilaisuuden toteuttivat Savon ammattiopisto ja hyväntekeväisyysyhdistys Hope.

Mukaan pääsi nelisenkymmentä ennakkoon ilmoittautunutta lasta ja nuorta. Hiuksia leikkasivat ammattiopiston ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat.

Tiukkaan taloustilanteeseen helpotus

Viisilapsiselle perheelle tapahtuma tuli tarpeeseen.

Äiti Iita Tiitinen kertoo, että vain kaksi lapsista uskaltautui mukaan. Hän on itse tähän saakka leikannut kaikkien lastensa hiukset.

Kampaamokäynteihin ei ole ollut varaa myöskään hänellä itsellään.

– Se olisi pitkä penni käyttää lapset kampaamossa, puhumattakaan omista hiuksista, niitä ei kannata edes katsoa, Tiitinen sanoo.

Loistava oppimistilaisuus

Opiskelija Saana Jussila lähti mielellään mukaan leikkaamaan hiuksia. Samalla hän sai mahdollisuuden oppia asiakastyötä.

– Olen itsekin kokenut sen, että aina ei ole mahdollisuutta käydä kampaajalla. Tämä on huippujuttu, kun voimme tehdä hyvää ilmaiseksi, Jussila sanoo.

Nainen leikkaa tytön hiuksia.
Opiskelija Saana Jussila antoi neuvoja Liisa-Lumia Tiitiselle myös hiusten värjäämisestä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Opiskelijat leikkasivat hiuksia opettaja Jorma Aartosen ohjauksessa.

Aartonen korostaa tempauksen merkitystä sekä hyväntekeväisyyden että oppimisen näkökulmasta.

Opiskelijat ovat opinnoissaan juuri siinä vaiheessa, jossa tarvitaan käytännön kokemusta oikeista asiakkaista.

– Harjoituspäätä on leikattu koko syksy, talvi ja pikkuhiljaa nyt siirrytään oikeisiin asiakkaisiin, Aartonen kertoo.

Nainen leikkaa pojan hiuksia.
12-vuotiaalla Eki Tiitisellä oli mukana kuva toivehiuksista. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Minttu Niiranen teki parhaansa. Kotona hän on leikannut isän hiuksia. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuopiosta esimerkkiä muualle

Sosionomiopiskelija ja parturi-kampaaja Jenni Mäkinen Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) Itä-Suomesta kertoo, että ajatus toteuttaa ilmainen hiustenleikkaustapahtuma syntyi jo muutama vuosi sitten.

Mäkinen oli perustanut oman kampaamoliikkeen, jonka avajaistempauksena hän tarjosi ilmaisia hiustenleikkauksia yhteistyössä Hopen kanssa.

Siitä tapahtumasta jäi kytemään ajatus tehdä aineetonta hyvää joskus vielä isommin, Mäkinen kertoo.

Kaksi naista katsoo hiusten föönausta.
Tilda Kumpu-Huhtala ja Jenni Mäkinen suunnittelivat hyväntekeväisyystapahtuman osana sosionomiopintoja. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Mäkinen kertoo, että idea Savon ammattiopiston ja Hopen pyytämisestä mukaan syntyi kansalaisliikkeet ja järjestöt -nimisen kurssin yhteydessä.

Mäkinen halusi toteuttaa jotain, mikä ei vaadi osallistujilta rahallista panostusta – vain aikaa ja yhteistyötä.

– Tavoitteena on myös rekrytoida uusia vapaaehtoisia ja laajentaa ”kesätukka-kampanja” muihinkin kampaamoihin ja ketjuihin.

Jenni Mäkinen kertoo, miten tärkeää nuorille on saada tasa-arvoinen mahdollisuus käydä kampaajalla. Video: Toni Pitkänen / Yle

Mäkinen on itse perheellinen äiti ja opiskelija, joten hän ymmärtää perheiden vaikean taloustilanteen.

Monet lapset eivät ole ikinä käyneet kampaajalla ja heille on identiteetinkin rakentumisen kannalta tärkeää se, miltä näyttää, Mäkinen sanoo.