Etelä-Pohjanmaalla työttömien määrä kasvoi viimevuotiseen verrattuna

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan maakunnassa maaliskuussa 9,2 prosenttia. Se on Manner-Suomen toiseksi alhaisin luku.

Suojakypärä ylösalaisin pöydällä.
Uusia avoimia työpaikkoja oli Etelä-Pohjanmaalla maaliskuussa runsaat 22 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta 7,3 prosentilla.

Kaikkiaan työttömiä oli Etelä-Pohjanmaalla maaliskuun lopussa 7 964, lisäystä vuodentakaiseen oli 545 henkilöä. Helmikuuhun verrattuna vähennystä oli 521 henkilöä.

Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 7,0 prosentilla.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 9,2 prosenttia. Määrä oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,5 prosenttia.

Suupohjassa työttömyys kasvoi eniten

Maaliskuussa vähiten työttömiä työnhakijoita oli Evijärvellä (5,7 %) ja eniten Kauhajoella (12,8 %). Seutukunnista työttömyys kasvoi eniten Suupohjassa.

Etelä-Pohjanmaan kunnista työttömyysaste nousi suhteellisesti eniten vuoden takaisesta Kauhajoella (27 %), Isojoella (25 %), Ähtärissä (25 %) ja Lapualla (21 %). Laskua oli Soinissa (-15 %), Alavudella (-7 %), Karijoella (-6 %), Evijärvellä (-3 %) ja Isossakyrössä (-3 %).

Työmarkkinatilanne jatkuu haastavana

Erityisesti työttömien kasvu näkyy pitkäaikaistyöttömissä, joita oli runsaat 28 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Maaliskuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 2 471 henkilöä. Lisäystä vuodentakaiseen oli 544 henkilöä.

Työttömien työnhakijoiden ikärakenteessa korostuvat työurien alku- ja loppupäät. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 200, mikä oli 107 henkilöä (9,8 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 833, mikä oli 273 henkilöä (10,7 %) enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.