SOISY-SUR-ECOLE Viljan hinta on alhaalla. Siitä on ylitarjontaa.
Siksi Montaquoyn viljatilan myynti uhkaa jäädä tänä vuonna puoleen siitä, mitä se oli viime vuonna.
– Viljasato oli viime vuonna liian hyvä, sanoo viljelijä Valentine Franc.
Montaquoyn tila sijaitsee 50 kilometrin päässä Pariisista.
Franc, 63, viljelee 250 hehtaarin tilallaan perinnevehnää.
Perinnevehnällä tarkoitetaan vanhoja vehnälajikkeita, jotka ovat vähemmän jalostettuja kuin nykyiset lajikkeet.
Franc myy viljaa ja jauhoja leipomoille ja jakeluyrityksille suoraan. Tilan liikevaihto oli viime vuonna parinsadan tuhannen euron luokkaa.
Moni viljelijä talousahdingossa
Franc ei ole huolineen yksin. Alhaiset tuottajahinnat sekä energian ja lannoitteiden kohonneet kustannukset ovat ajaneet monet viljelijät ahtaalle, sanoo maataloustieteiden professori Damien Conaré Montpellier’n maatalousinstituutista.
Iranin sotaan liittyvän energiakriisin myötä Ranskan hallitus on ilmoittanut tukevansa maanviljelijöitä.
Tuista huolimatta merkittävä ongelma on vääristynyt ruokaketju, joka pitää monet viljelijät liian pienissä tuloissa, Conaré sanoo. Isot kauppaketjut ovat polkeneet tuottajahinnat alas.
Conarén vertaa ruokaketjua tiimalasiin. Sen yläpäässä on Ranskan reilu puoli miljoonaa viljelijää. Keskiosan kapeassa kohdassa ovat 17 000 elintarviketeollisuuden yritystä ja 5-6 suurta kauppaketjua, jotka ruokkivat Ranskan 67 miljoonaa asukasta.
Keskellä on siis pullonkaula, jossa on hyvin pieni määrä toimijoita.
– Nämä toimijat eli pääasiassa kauppaketjut määrittävät hinnat ja kohdistavat suurta painetta viljelijöihin, jotka eivät sen vuoksi saa työstään asianmukaista korvausta, Conaré sanoo.
Ranskassa joka viides maanviljelijä elää köyhyysrajan alapuolella. Se tarkoittaa hieman reilun tuhannen euron nettotuloja kuussa.
Myös itsemurhatilastot ovat karua luettavaa. Ranskalaisten maanviljelijöiden sosiaaliturvan MSA:n mukaan maanviljelijöillä on huomattavasti suurempi itsemurhariski kuin muulla väestöllä. Ranskassa keskimäärin yksi viljelijä päivässä tekee itsemurhan.
Valentine Franc kertoo videolla, miksi monilla viljelijöillä on vaikeaa:
Mercosur ei miellytä ranskalaisia
Toimeentulovaikeuksien lisäksi ranskalaisviljelijöitä hiertää EU-maiden ja neljän Etelä-Amerikan maan välinen Mercosur-vapaakauppasopimus, jonka tarkoituksena on helpottaa kauppaa maiden välillä. Keinona on tullimaksujen alentaminen.
Mercosurista väännettiin 25 vuotta, kunnes EU-maat äänestivät sen puolesta tammikuussa. Sopimus joutui kuitenkin heti äänestyksen jälkeen EU-tuomioistuimen käsittelyyn. Euroopan parlamentti epäili sen laillisuutta.
Ranska vastusti Mercosuria ja vaati sopimukseen lisälausekkeita, joita EU voisi käyttää, jos tuonti uhkaa eurooppalaista maataloutta.
Vaikka tuomioistuimen käsittely on vielä kesken, astuu Mercosur väliaikaisesti voimaan 1. toukokuuta eli vapunpäivänä. Täysmittaisesti toteutuessaan sopimus olisi EU:n historian suurin kauppasopimus ja muodostaisi maailman suurimman vapaakauppa-alueen.
Ranska on pitänyt sopimusta uhkana omalle maataloudelleen. Erityisesti lihantuottajat ovat huolissaan halvan tuontilihan saapumisesta kauppojen hyllyille.
Ranska on EU:n suurin maataloustuottajamaa, ja elintarvikeala on yksi sen suurimmista vientialoista. Maataloudella on Ranskassa myös suuri kulttuurinen merkitys. Ruokakulttuuristaan ylpeässä maassa viljelijöiden asia on tärkeä ja omien maakuntien tuotteet rakkaita.
Professori Conarén mukaan viljelijät pelkäävät, että Mercosurin kaltaiset kauppasopimukset vaikeuttavat toimeentuloa entisestään. Hän muistuttaa, että Ranska myös hyötyy kauppasopimuksista.
– Täällä puhutaan liian vähän siitä, että olemme iso maataloustuotteiden vientimaa ja että kauppasopimukset helpottavat ranskalaisten tuotteiden vientiä muualle.
Conarén mukaan Ranskassa etenkin viljan ja viinintuottajat hyötyvät kauppasopimuksesta.
Sattuma ajoi viljeljäksi
Valentine Franc ei nuorena ajatellut ryhtyvänsä viljelijäksi.
2000-luvun alussa hän asui Pariisissa ja työskenteli puvustajana elokuva-alalla. Franc pääsi tekemään töitä tunnettujen ranskalaisten elokuvaohjaajien, kuten Luc Bessonin tuotannoissa.
Sitten hänen äitinsä kuoli äkillisesti. Franc joutui siskonsa kanssa päättämään, mitä tehdä isoisoisän 1920-luvulla perustamalle Montaquoyn tilalle.
Franc ei ollut kasvanut tilalla ja hänen suhteensa paikkaan oli etäinen.
Franc päätti alkaa viljelijäksi.
– Ajatus maanviljelystä oli niin kiehtova, etten voinut ohittaa mahdollisuutta.
Tuolloin reilu kolmekymppinen Franc kävi vuoden kestävät ammattiopinnot, joissa opetteli viljan viljelyn perustaidot.
Työ puvustajana oli myös opettanut nopeaa reagointikykyä, tehokkuutta ja käsillä tekemistä. Hänen mukaansa ne ovat hyödyllisiä taitoja myös viljelyssä.
Franc ei joudu yksin huolehtimaan kaikesta tilallaan. Hänellä on yksi työntekijä, viljelypäällikkö, joka vastaa viljelyn suunnittelusta ja toteutuksesta.
Yhä harvempi tila löytää jatkajan
Valentine Franc on poikkeus. Moni tila Ranskassa jää nimittäin ilman jatkajaa.
Professori Conarén mukaan vain kuudelle maatilalle kymmenestä löytyy suvusta jatkaja. Neljä kymmenestä tilasta joko myydään pois tai hylätään, hän sanoo.
Suomessa luku on hieman pienempi. MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen arvioi, että suomalaistiloista noin puolelle löytyy omasta suvusta jatkaja.
Maanviljeljöiden keski-ikä siis nousee EU:ssa. Vain joka kymmenes maatilan omistaja on alle 40-vuotias.
Conarén mukaan epävarma toimeentulo ja raskas työ eivät houkuttele nuoria.
– Moni karsastaa ajatusta siitä, että joutuu aloittamaan työuransa isot velat niskassaan ja tekemään samaa työtä loppuelämänsä, Conaré sanoo.
Iso kysymys onkin, kuka tekee jatkossa maatilojen työt. Professorin mukaan yksi ratkaisu voi olla maahanmuutto.
Viime vuosina Ranska on haalinut yhä enemmän kausityöntekijöitä etenkin Pohjois-Afrikan ja Itä-Euroopan maista. Maahanmuutto voisi Conarén mukaan helpottaa alan työntekijäpulaa.
Vaikeuksista huolimatta Valentine Franc ei aio luovuttaa. Maanviljelijöiden on hänen mukaansa kehiteltävä sivubisneksiä selvitäkseen.
Francille se on jauhojen myynti. Jalostetusta tuotteesta saa ainakin vielä omansa takaisin.