Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on keskeyttänyt uusien M400-metrojunien hankinnan, koska hankintakriteereissä havaittiin virheitä tai tulkinnanvaraisuuksia.
Hankintatiimi havaitsi ongelmat esivalintakriteereissä osallistumishakemusvaiheen aikana.
– Tarkennamme hankinnan esivalintakriteereitä, jotta varmistamme mahdollisimman laajan, laadukkaan ja tasapuolisen tarjouskilpailun, sanoo Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenteen kalustopalvelupäällikkö Heidi Heikkilä.
Valmistajien osallistumishakemuksia ei ollut Heikkilän mukaan vielä ehditty vastaanottaa, eikä varsinaista tarjouspyyntöä ollut lähetetty.
Helsingin liikenneliikelaitos käynnistää korjatun haun lähipäivinä, eikä hankkeen aikataulu viivästy. Uudet metrojunat aloittavat liikennöinnin viimeistään vuonna 2032.
250 miljoonan euron hankinta
Metrojunakalustoa päivitetään korvaamalla elinkaarensa päätä lähestyvät vanhimmat käytössä olevat metrojunat eli M100- ja M200 -sarjat. Uusien 25 junan hankintahinta lisätöineen on 250 miljoonaa euroa.
Hankinnan keskeyttäminen esivalintavaiheessa on harvinaista, mutta osoittaa kaupungin halua varmistaa hankinnan läpinäkyvyys ja oikeudenmukaisuus.
Julkisissa hankinnoissa kriteerien selkeys on keskeistä, jotta kaikki halukkaat toimittajat voivat osallistua tasapuolisesti kilpailuun.
Esivalintavaiheessa valitaan ne osapuolet, jotka pääsevät mukaan neuvotteluihin. Ennen osallistumishakemusten julkaisua käytiin seitsemän kierrosta markkinavuoropuhelua metrotoimittajien kanssa.
Taustalla ratikkakaupasta syntynyt soppa
Tuoreessa muistissa on viime vuonna julkiseen riitelyyn johtanut Kaupunkiliikenteen raitiovaunuhankinta. Tarjouskilpailun voittajaksi ja vaunutoimittajaksi valittiin sveitsiläinen Stadler.
Kaupunkiliikenteen mukaan tilauksen hävinneen Škoda Transtechin tarjous ei täyttänyt kymmentä pakollista vaatimusta.
Markkinaoikeus hylkäsi Škodan valituksen. Yhtiö ilmoitti tuoreeltaan päätöksen jälkeen aikovansa hakea valituslupaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja pyytää samassa yhteydessä hankinnan täytäntöönpanokieltoa.
Onko tapauksesta saatu oppi syynä metrohankinnan keskeytykseen?
– Jokainen läpiviety hankintaprosessi on myös oppimiskokemus ja viimeisin raitiovaunuhankinta on antanut meille merkittävää kokemusta tuoreista oikeuskäytännöistä. Hankintalainsäädäntö antaa hankintayksikölle mahdollisuuden keskeyttää hankinta, jos osallistumishakemuspyynnössä havaitaan virheitä tai tulkinnanvaraisuuksia, Heikkilä sanoo.
Yle Areenassa oleva dokumentti vuodelta 1971 vie Helsingin metrosuunnitelmien alkuhämäriin.