Keravan kaupunki hankki 100 000 eurolla jumppa­keppi­settejä – asia siirtyy syyttäjälle

Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnan­johtaja ei kerro, epäilläänkö tapauksesta kolmea, neljää vai viittä henkilöä.

Keravan katukuvaa 11.5.2018.
Keravan kaupungin keppijumppahankinnat johtivat rikostutkintaan ja koko kaupan irtisanomiseen. Kuva: Katriina Laine/ Yle

Keravan kaupungin keppijumppahankkeeseen liittyvä rikostutkintakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan usean rikoksen osalta.

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi ja epäilee rikosta kolmessa eri esitutkinnan osa-alueessa. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan kerro, epäilläänkö tapauksesta kolmea, neljää vai viittä henkilöä.

Poliisi tutki Keravan kaupungin tekemien hankintojen kilpailuttamatta jättämistä. Hankintaan kuului hyvinvointipalvelupaketti, jumppakepit sekä keppien säilytyspussit.

Tutkinnassa on selvitetty hankintaan liittyviä vastuita rikosnimikkeellä virkavelvollisuuden rikkominen. Tähän kokonaisuuteen liittyen poliisi siirtää tapauksen syyteharkintaan kolmen rikoksesta epäillyn osalta.

Tapahtumat ajoittuvat kesälle 2023. Tapaus johti koko pieleen menneen keppijumppakaupan irtisanomiseen 2024.

Tutkinnassa kaksi muuta pilottihankkeen vastuuta

Lisäksi esitutkinnassa on selvitetty kahta Keppi & Porkkana -pilottihankkeeseen liittyvää vastuuta.

Toisessa niistä asiaa on tutkittu rikosnimikkeellä virkavelvollisuuden rikkominen. Tutkittaessa hankintojen kilpailuttamatta jättämisiä ilmeni, että Keppi & Porkkana -pilottihankkeesta ei ole tehty viranhaltija- tai hankintapäätöksiä.

Hankkeen arvo oli 36 000 euroa. Tämän osalta esitutkinnassa on selvitetty päätöksenteko- ja valvontavastuita.

– Esitutkinnan aikana ilmeni rikosepäily virka-aseman väärinkäyttämisestä liittyen Keppi & Porkkana -pilottihankkeen päätöksentekoon ja väärän tiedon antamisesta julkisuuteen pilottihankkeen päätöksentekijästä, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hans Pirttilä Itä-Uudenmaan poliisista.

Näissä molemmissa Keppi & Porkkana -pilottihankkeen rikosepäilyissä yhden henkilön osalta asia siirtyy syyteharkintaan.