Hallitukselta 60 miljoonaa valtatie 2:n parantamiseen Porin keskustassa

Valtatie rakennetaan neli­kaistaiseksi Tiilimäen ja Korven eritaso­liittymien välillä. Rakentaminen voisi alkaa jo ensi vuonna.

Karttakuva tiehankkeen alueesta.
Valtatie 2 muutetaan nelikaistaiseksi Porin keskustan kohdalla. Kuva: Eino Kossila / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

Hallitus on kehysriihessä päättänyt myöntää 60 miljoonaa euroa valtatie 2:n parantamiseen Porin keskustan kohdalla.

Valtatie rakennetaan nelikaistaiseksi Tiilimäen ja Korven eritasoliittymien välillä. Korven eritasoliittymä sijaitsee Ulasoorin ja Vähärauman rajalla.

Porin keskusta on liikenteen solmukohta, jossa valtatiet 2 ja 8 kohtaavat. Liikenne tieosuudella on vilkasta ja siinä kulkee paljon raskasta liikennettä. Parannustöillä halutaan poistaa ongelmia liikenteellisessä pullonkaulakohdassa ja kohentaa liikenneturvallisuutta.

Väyläviraston mukaan tien liikennemäärä on jo pitkään vaatinut nelikaistaista valtatietä.

”Edunvalvonnan voitto”

Raumalaisen työministeri Matias Marttisen (kok.) mukaan kyse on erittäin merkittävästä investoinnista Poriin ja Satakuntaan.

– Tämä on ollut pitkään maakunnan ykköshanke. Tämä on satakuntalaisen edunvalvonnan voitto. Täytyy myös muistaa, että nämä hankkeet työllistävät merkittävästi.

Marttinen arvioi, että rakennustyöt voivat alkaa jo ensi vuoden aikana.

Myös liikenne- ja viestintävaliokunnan porilainen jäsen Petri Huru (ps) painottaa väylän merkittävyyttä.

– Vilkkaalla tieosuudella kulkee myös paljon vaarallisia ja erikoiskuljetuksia. Tällä investoinnilla tie saadaan viimein vastaamaan nykyistä liikennekapasiteettia ja Euroopan laajuista TEN-T verkkoa, Huru toteaa tiedotteessaan.