Norjan hiihto­sensaation Einar Hedegartin päätös muuttui kahdessa päivässä: palaa sittenkin ampuma­hiihtäjäksi

24-vuotias urheilija koki unelmansa murskautuneen. Paikka maajoukkueen eliittiryhmään ei vieläkään auennut, mutta sopimus liiton kanssa syntyi.

Ampumahiihtäjä Einar Hedegart.
Einar Hedegart aloitti ampumahiihtäjänä, kunnes päätti viime kaudella kokeilla taitojaan hiihdossa. Nyt hän aikoo taas palata ampumahiihdon pariin. Kuva: IMAGO/Nordphoto/ All Over Press

Norjalainen talvilajien urheilija Einar Hedegart on päättänyt sittenkin panostaa jatkossa ampumahiihtoon. Asiasta kerrottiin torstaina Norjan ampumahiihtoliiton julkaisemassa tiedotteessa.

Vain kaksi päivää sitten Hedegart kertoi mediassa kieltäytyneensä ampumahiihtoliiton tarjoamasta paikasta ampumahiihtomaajoukkueen haastajaryhmässä ja päättäneensä sen vuoksi panostaa maastohiihtoon.

Nyt mieli on siis jälleen muuttunut ampumahiihdon suuntaan.

– Kun sain mietittyä asiaa perusteellisemmin ja saimme selvitettyä tärkeimmät asiat harjoitusohjelmani ympärillä, tuntui oikealta jatkaa unelmaani ampumahiihdossa, Hedegart sanoo NRK:n mukaan.

Hedegart oli pitkään ampumahiihtäjä, mutta heikot suoritukset ampumapaikalla ja maajoukkueesta ulosjääminen johtivat siihen, että viime kaudella hän päätti panostaa täysillä maastohiihtoon.

Einar Hedegart ja  Johannes Hösflot Kläbo poseeraavat kultamitalien kanssa.
Einar Hedegart juhli Milano-Cortinan olympialaisissa parisprintin kultaa Johannes Kläbon kanssa. Hedegart oli yksi harvoista hiihtäjistä, jotka kauden aikana pystyivät panemaan Kläbolle kamppoihin vapaalla hiihtotekniikalla. Kuva: Filip Singer / EPA

Hedegart voitti Milano-Cortinan talviolympialaisissa kaksi viestikultaa ja vapaan 10 kilometrin pronssia. Lisäksi hän voitti kolme henkilökohtaista maailmancupin osakilpailua ja nousi palkintokorokkeelle yhteensä kuusi kertaa.

Neuvottelut jatkuivat

Hiihdon unelmakauden jälkeen Hedegart puhui avoimesti siitä, että hän voisi harkita ampumahiihtoon palaamista. Tiistaina hän ilmoitti, että koska paikka ampumahiihdon eliittijoukkueeseen ei auennut, hän jatkaa maastohiihdossa.

24-vuotias urheilija kertoo käyneensä viime päivinä lisäkeskusteluja sekä itsensä että ampumahiihtoliiton kanssa.

– Ehdin kokea tunteen, että unelmani oli murskautunut, eikä se ollut hyvä tunne. Nyt tunnen sen sijaan motivaatiota ja turvallisuutta ohjelmasta, johon astun, ja odotan innolla pääseväni taas alkuun, Hedegart sanoo tiedotteessa.

Vaikka Hedegart ei vieläkään pääse maajoukkueen eliittiryhmään, saa hän eliittitason hiihto-ohjelman ja mahdollisuuden työskennellä tiiviisti ampumahiihdon eliittivalmentajan Anders Øverbyn kanssa.

– Koen, että olen nyt saanut tarjouksen, joka antaa minulle sen, mitä tarvitsen kehittyäkseni edelleen, Hedegart sanoo.

Norjan ampumahiihtopiireissä päätös on otettu innokkaasti vastaan. Urallaan kaiken ampumahiihdossa voittanut Johannes Thingnes Bø naureskeli NRK:lle, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun maastohiihdon ja ampumahiihdon välillä oli siirtoikkuna.

– Se, että ampumahiihto tulee tästä voittajana ulos, kertoo paljon lajin houkuttelevuudesta. Olen iloinen liiton puolesta. Fantastinen lisäys joukkoon. Kaikki osapuolet tulevat hyötymään, Bø hehkutti.