Kulunut talvi on ollut suotuisa Ison-Syötteen hiihtokeskuksessa, jonka rinteet suljettiin keskiviikkona. Vieraita on kuluneena talvena käynyt ennätysmäärä hiihtokeskuksen historiassa, vaikka säät ovat oikutelleet. Alkukausi oli lämmin, samoin kevättalvi, ja väliin mahtui kova pakkaskausi.
Pudasjärvellä sijaitsevan Ison-Syötteen toimitusjohtaja Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi kertoo, että suurin osa kävijöistä tulee Oulun seudulta.
– Sesonkiaikaan myös Etelä-Suomesta tulee tosi paljon väkeä Syötteen alueelle. Ja sitten kansainvälisiä asiakkaita Isosta-Britanniasta, Hollannista ja ympäri maailman.
Terentjeff-Jaurakkajärvi laskee, että noin kymmenen prosenttia Syötteen rinneasiakkaista tulee ulkomailta.
– Me pystymme tuottamaan hyvin samanlaisia aktivititeettejä, joita Lappikin tuottaa. Meillä on samanlaiset olosuhteet kuin Lapissa, mikä vetää hyvin kansainvälisiä asiakkaita.
Ulkomaalaiset vieraat eivät kavahtaneet sydäntalven kovia pakkasiakaan. Terentjeff-Jaurakkajärvi sanoo, että pakkanen on ulkomaisille vieraille eksoottista.
– Kansainväliset asiakkaat ovat hyvin liikkeellä silloin, kun suomalaiset työskentelevät eivätkä lomaile. Helmikuussa oli hyvinkin pitkä jakso, että hotelli oli loppuun varattu. Ja sitten alkavatkin jo hiihtolomat.
Tuolihissi toi uusia kausikorttilaisia
Isolla-Syötteellä otettiin kuluneella talvikaudella käyttöön ensimmäinen tuolihissi.
– Se, että meillä ei ollut tuolihissiä, on aikoinaan ollut meidän kasvumme este. Kausikorttien määrissä ja viikonloppukävijöissä on nyt nähty kasvua, Terentjeff-Jaurakkajärvi kertoo.
Takana on useita heikompia vuosia.
– Meillä on ollut laskusuhdanne viime vuosina. Joka vuosi on ollut vähän vähemmän asiakkaita. Nyt olemme päässeet uuteen kasvuun ja ennätykseen kävijämäärissä.
Terentjeff-Jaurakkajärven mukaan tuolihissin ansiosta hissinousuissakin on hyvää kasvua. Ihmiset laskevat enemmän ja pitempään kuin aiemmin.
Alkuperäisissä suunnitelmissa oli tarkoitus pitää rinteitä auki vappuun saakka, mutta ne suljettiin nyt hieman etuajassa turvallisuussyistä. Rinteiltä alkoi paistaa kiviä sulaneen lumen alta.
Ison-Syötteen tavoitteena on houkutella vieraita myös kesällä ja syksyllä.
– Pyöräilijöiden ruskamatkailu on meillä kiireisempää aikaa kuin kesällä. Ihmiset ovat tehneet kesälomareissunsa ja juhlat on juhlittu. Silloin on aikaa harrastaa.