”Kuulimme hirvittävän rysähdyksen” – tuuli tempaisi kuuset juuriltaan Veikko Hintikan katolle

Yli pyyhkäissyt kova tuuli teki vahinkoa Keski-Suomessa. Jyväskylän Palokassa myräkkä nosti kaksi kuusta juuriltaan ja kaatoi ne rivitalon päälle.

Pelastuslaitos raivaa kaatuneita kuusia rivitalon katolta. Video: Jaana Polamo / Yle

Keskiviikkoiltana kello 19.45 Jyväskylän Palokassa rysähti. Kaksi kuusta kaatui suoraan kuuden asunnon rivitalon päälle.

– Olimme kotona ja kuulimme hirvittävän rysähdyksen, joka siitä tuli, sanoo Veikko Hintikka.

Hintikka on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja kuuset kaatuivat suoraan hänen asuntonsa kohdalle.

Rysäyksen jälkeen Hintikka meni ulos tarkistamaan vahinkoja. Hän soitti saman tien pelastuslaitokselle. Pelastuslaitos ehti paikalle vasta tänään torstaina.

– Ymmärrän hyvin, että heillä oli kiireellisempiä tehtäviä, esimerkiksi maastopaloja. Nyt työtä voi täällä tehdä valoisan aikana, Hintikka sanoo.

Veikko Hintikka seisoo oranssilla nauhoilla merkittyjen rivitalon päälle kaatuneiden puunrunkojen vieressä.
Veikko Hintikka aikoo selvitellä mahdollisten vahinkojen maksajaa sitten, kun vahingot ovat selvillä. Kuva: Jaana Polamo / Yle

Mahdollisia vahinkoja Hintikka ei ole vielä tarkistanut. Sen hän tekee, kun puut on saatu raivattua.

Hintikan mukaan puut ovat Jyväskylän kaupungin mailla, eivät rivitalon tontilla. Hän sanoo, että on kertonut puiden vaarallisuudesta puhelimitse Jyväskylän kaupungille jo vuosia aikaisemmin toisen myrskyn yhteydessä.

– Merkkasin puut ja ilmoitin kaupungille, että täällä on kaksi vaarallista puuta. En tiedä, onko kaupunki ne tarkastanut, mutta ainakaan minuun ei ole oltu yhteydessä.

Kaksi kaatunutta puuta rivitalon päällä.
Tuuli ei katkaissut kuusia, vaan kaatoi ne juurineen. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Kaupunki korvaa, jos on ilmoitettu

Jyväskylän kaupungin vastaava metsäasiantuntija Reijo Puttonen kertoo, että kun kaupungille tulee ilmoitus vaarallisesta puusta, puu tarkastetaan ja tarvittaessa kaadetaan.

– En pitkältä työuraltani muista tapausta, jossa meille ilmoitettu vaarallinen puu olisi vuosia myöhemmin tuulessa kaatunut. Kerta se olisi ensimmäinenkin.

Jos kaupunki on tiennyt vaarallisista puista eikä ole niitä kaatanut, se on korvausvelvollinen vahingoista.

– Silloin voidaan puhua tuottamuksellisuudesta. Jos kaupungin puolelta kaatuu terve puu ja aiheuttaa vahinkoa, se menee kiinteistön omiin vakuutuksiin, Puttonen sanoo.

Jyväskylän kaupungilla on satoja kilometrejä metsärajaa asutuksen kanssa.

Kaupungin metsiä hoidetaan yleisesti suurempi asuinalue kerrallaan, tiettyä aluetta hoidetaan ja arvioidaan keskimäärin 12 vuoden välein. Käyntien yhteydessä poistetaan huonokuntoiset ja mahdollisesti vaaralliset puut.

– Myrskyt saattavat koetella kovemmin kuin olemme ennakoineet, ja vahinkoja pääsee silloin sattumaan, Puttonen sanoo.