Vantaan talous kuralla, kaupungin­johtaja haluaa kaikki keinot esiin – jopa irtisanomiset ja veronkorotukset mahdollisia

Kaupungin­johtaja väläyttää jopa valtuusto­sopimuksen purkamista. Siinä poliittiset ryhmät sopivat, että henkilöstöä ei irtisanota eikä veroprosentti nouse.

Vantaan kaupungintalo.
Vantaan luottamushenkilöillä on lähiviikkoina edessään kymmenien miljoonien eurojen säästöpäätökset. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Vantaalla on edessä ikävien päätösten kevät. Tämä käy selväksi kaupunginjohtaja Pekka Timosen puheita kuunnellessa.

Tilanne on suoraa jatkoa aiempaan: viime syksynä Timonen ilmoitti tuntuvasta säästöohjelmasta, jonka taustasyitä olivat ennätyskorkea työttömyys, verotulojen lasku, rakentamisalan ahdinko ja lentoliikenteen hidas palautuminen.

Syksyn ja talven aikana säästöjä tehtiin, mutta samat asiat kummittelevat edelleen talouden takapiruina.

– Täysin sama nuotti jatkuu edelleen. Kunnallisveron tuottoennusteet ovat heikentyneet talven aikana, samoin työttömyydestä aiheutuvat kustannukset, Timonen sanoo.

Kyseessä on tavallaan saman asian kaksi puolta: jos ei ole töitä, ei ole myöskään verotuloja. Ja nyt työttömyysluvut ovat ennätyksellisen korkealla. Maaliskuussa Vantaalla oli noin 20 000 työtöntä työnhakijaa. Luku vastaa lähes 15:ttä prosenttia työvoimasta.

Vaikka valtiovarainministeriön ennusteissa näkyi jo joulukuussa merkkejä talouden alamäen taittumisesta, näin ei ole käynyt. Lähi-idän sota on lisännyt epävarmuutta entisestään.

Vantaan osalta tilanne jatkuu ennakoitua huonompana.

– Tälle vuodelle tehtiin 18 miljoonaa euroa tulojen ja menojen tasapainotusta talousarviopäätöksillä, mutta käytännössä kaikki se suli tässä alkuvuoden aikana.

Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen.
Kaupunginjohtaja Pekka Timosen mukaan Vantaalla on tehtävä nyt pitkä lista päätöksiä, joista osaan liittyy negatiivisia vaikutuksia. Kuva on talousarvion infotilaisuudesta syyskuulta 2025. Kuva: Matti Myller / Yle

Nyt kuntaverotuotto on alittumassa noin 20 miljoonalla eurolla talousarvioon nähden. Myös juuri päättyneestä valtion kehysriihestä tuli huonoja uutisia kunnille: valtio päätti leikata kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia.

Timosen mukaan päätöksen vaikutus Vantaalle on noin 2,5 miljoonaa euroa.

Synkän tilanteen keskellä Timonen näkee kaksi pientä valopilkkua.

– Yhteisöverotuottojen lasku on pysähtynyt, ja rakennusalalla on nähtävissä pieniä elonmerkkejä, mutta mistään merkittävästä muutoksesta ei voi vielä puhua.

Irtisanomiset ja veroprosentin nosto mahdollisia

Vantaan seuraavien neljän vuoden talousohjelma on parhaillaan valmistelussa. Maanantaina kaupunginvaltuusto käy suunnitelmaa pohjustavan lähetekeskustelun, jota on helppo ennustaa värikkääksi.

Kaupunginjohtajan ohjeistus on yksiselitteinen: säästöehdotuksia täytyy syntyä paljon, ja lähes kaikki ehdotukset täytyy laittaa myös käytäntöön.

– Nyt kannattaa opetella sana ”ja” sanan ”tai” sijaan. Eli kaikkia keinoja, jotka ovat toteutettavissa, tulee nyt harkita, ja niistä iso osa täytyy myös toteuttaa.

Esimerkkinä Timonen mainitsee kaupunkitilalautakunnan päätöksen pysäköinnin maksuttoman ensimmäisen tunnin poistamisesta. Tällä saadaan kaupungin kassaan tuottoja noin 650 000 euroa vuodessa.

– Meidän pitää raapia kasaan noin 80 miljoonaa euroa eli esimerkiksi tämän suuruusluokan päätöksiä pitäisi tehdä reilusti yli sata.

Vantaan kaupunginhallituksen kokous.
Kaupunginvaltuusto voi halutessaan päättää valtuustopimuksen avaamisesta. Kuva on valtuuston kokouksesta viime syyskuussa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen sekä veroprosentin nosto ovat keinoja, joista kaupunginvaltuusto on sitoutunut pysymään erossa. Asiat on kirjattu viime toukokuussa solmittuun valtuustosopimukseen.

Nykytilanteessa nämäkään keinot eivät välttämättä ole loppuun asti lukittuja. Valtuustosopimus nimittäin sisältää lauseen: ”Taloustavoitteita voidaan arvioida uudelleen, jos taloudellisessa toimintaympäristössä tapahtuu olennaisia muutoksia”.

Timonen tulkitsee, että tämä lause on nyt toteutunut.

– Taloustilanne on heikentynyt merkittävästi siitä, kun sopimus on laadittu. Mutta minä en tietenkään sopimuksen avaamisesta päätä, vaan ne tahot, jotka ovat sopimuksen laatineet.

Se tarkoittaa poliittisia luottamushenkilöitä. Timonen sanoo luottavansa siihen, että kaupunginvaltuustolla on riittävät tiedot ja tahto saada aikaan vaikeita päätöksiä vaikeassa tilanteessa.

Niitä on luvassa jo lähiviikkoina.

Kaupunginhallituksen seminaari järjestetään toukokuun 7. päivä. Siellä on tarkoitus esitellä talousohjelman runko ja tuhti nippu siihen vieviä toimenpiteitä.

Kaupunginhallitus hyväksyy kehyksen kesäkuussa. Timonen pitää selvänä, että tulossa on päätöksiä, joilla on ikäviä seurauksia.

– On täysin varmaa, että päätöksillä on myös negatiivisia vaikutuksia. Nyt pitää vain osata valita niitä keinoja, joiden vaikutuksista on vähiten haittoja.

Kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoi Yle Radio1:n iltapäivässä huhtikuun alussa, miten Vantaa aikoo kehittyä kulttuurikaupunkina.