Helsingin kaupungin mukaan pääkaupungissa on 6–7 aluetta, joista kaupunki kantaa erityistä huolta lasten ja nuorten tilanteen vuoksi.
Kaupunki ei halua täsmentää, mistä alueista on kyse, sillä kaupungin mukaan se leimaisi lapsia ja nuoria lisää.
Kaupungin mukaan Vuosaaren tilanne on noussut mediassa muita alueita enemmän esille, mikä ei edistä tilanteen korjaantumista.
Poliisi kommentoi medialle viime viikolla, että Helsingissä liikkuu väkivaltaisesti käyttäytyvä alaikäisten tyttöjen porukka. Poliisi kertoi, että porukka liikkuu ainakin Vuosaaressa ja Pasilassa.
Aluepäällikkö Tiina Hörkkö Helsingin kaupungilta toivoo aikuisilta malttia.
– Sosiaalisessa mediassa ei voi esittää oletettuja nimiä tai mielipiteitä, jotka lisäävät pelkoa uhreissa ja tekijöissä, Hörkkö sanoo.
Hörkön mukaan kyse on usein jo muutenkin haavoittuvassa asemassa olevista lapsista. Hän ei kommentoi yksittäisten lasten ja nuorten tilannetta vaan koko lapsi- ja nuorisotyötä Helsingissä.
– Usein lapsen oireilun taustalla on kuormittavia tekijöitä ja tuen tarvetta. Esimerkiksi osattomuutta ja ongelmia perheessä tai koulunkäynnissä. Vapaa-aika koetaan merkityksettömänä. Kyse on keskenkasvuisuudesta ja impulssikontrollin puutetteesta, Hörkkö listaa.
Lastensuojelun ja perhesuojelutyön johtaja Saila Nummikoski Helsingin kaupungilta sanoo, että ongelmia on niin suomalaisilla kuin maahanmuuttajataustaisillakin lapsilla. Lapset purkavat omaa pahaa oloaan jopa tuntemattomiin. Myös Nummikoski sanoo, että ongelmia on usealla alueella Helsingissä.
– Nämä lapset tarvitsevat yhteiskunnan suojelua ja tukea, ei maalittamista.
Nummikoski ja Hörkkö kokevat molemmat, että kaupungilla on riittävästi työntekijöitä ja resursseja auttamiseen.
– Keskeistä on, että meillä on poliisin kanssa toimiva yhteistyö. Toinen tärkeä asia on, että meillä on terveydenhuollon hoitovastaava mukana, Nummikoski toteaa.
Millaista tukea kaupunki tarjoaa nuorille?
Hörkön mukaan Helsingissä on noin vuoden ajan kokeiltu moniammatillista alueellista toimintamallia, jossa on mukana koordinoiva nuorisotyöntekijä, lastensuojelu, koulun oppilashuolto sekä mahdollisesti sovittelutoiminta ja poliisi. Mukana saattaa olla myös järjestyksenvalvojia tai kolmannen sektorin eli järjestöjen toimijoita.
– Tämä pilotti on osoittautunut aika hyväksi malliksi auttaa lapsia ja nuoria. Toimimme ammattilaisryhmänä nuoren ympärillä ja varmistamme jokaiselle nuorelle yksilölliset tukitoimet. Tilanne on lauennut ja nuori on löytänyt itselleen järkevämpää tekemistä.
Kaupungilla on myös maksutonta vapaa-ajan tekemistä tarjolla, mutta osa lapsista ei ole uskaltanut tai löytänyt niitä.
Poliisi selvittänyt noin 30 rikosilmoitusta
Helsingin poliisin mukaan uutisoidussa tapauksessa epäiltynä on noin kymmenen tytön porukka. Kaikki heistä ovat olleet alle 15-vuotiaita joko helsinkiläisiä tai uusimaalaisia lapsia, jotka liikkuvat erilaisissa kokoonpanoissa yhdessä.
Poliisi ei ole löytänyt ryhmälle mitään yhteistä nimittäjää: ei koulua, asuinpaikkaa tai harrastusta. Perhetaustoissakaan ei ole yhtenevyyttä.
Poliisin näkökulmasta selvittämistä hidastaa, jos ilmoitus tehdään viiveellä. Osa ilmoituksista on tullut päiviä tai viikkoja tapahtuneen jälkeen.
– Parhainta olisi, jos tapahtumista soitettaisiin hätäkeskukseen välittömästi tapahtumapaikalta. Poliisi pystyisi heti reagoimaan ja tulemaan paikalle. Ilmoituksen voi tehdä myös ulkopuolinen, jos havaitsee sellaista toimintaa, mikä ei ole ihan toivottavaa, sanoo tutkinnanjohtaja Marja Väätti Helsingin poliisista.
Vuosaaren alueen noin 30:ssä ilmoituksessa on ollut kyse perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kuten lyömisestä, repimisestä tai potkimisesta tai lievistä pahoinpitelyistä, esimerkiksi kunnianloukkauksista, sylkemisestä tai uhkailusta.
Tyttöjen uhreina on ollut entuudestaan tuntemattomia lapsia tai aikuisia, mutta myös tekijöille tuttuja.
Poliisi on tehnyt lapsista lastensuojeluilmoitukset sekä puhuttanut heitä huoltajien ja sosiaalityöntekijän ollessa paikalla.
– Osa lapsista on myöntänyt tekoja, kertonut olleensa paikalla tai tehneensä jotain, mutta osa lapsista myös kiistää epäillyt syytteet.
Osa tapauksista tuli poliisille loppuvuodesta 2025, ja ne on jo Väätin mukaan selvitetty.
Osassa tapauksista on aloitettu sovittelu Helsingin kaupungin kanssa.
– Pidän sitä tosi hyvänä asiana, että näitä on soviteltu erityisesti sen epäillyn tai rikoksentekijän näkökulmasta. Siinä on paikka, missä hän voi kantaa vastuun siitä teosta.
Ylen aamussa keskusteltiin nuorten väkivallanteoista maaliskuussa.