Israel on toimittanut salassa Arabiemiraateille Iron Dome -ilmapuolustusjärjestelmän ja kymmeniä sotilaita Iranin sodan aikana, kertoi asiasta perillä oleva israelilaislähde uutiskanava CNN:lle sunnuntaina.
Tämä tarkoittaisi ennennäkemätöntä sotilaallista yhteistyötä maiden välillä, jotka allekirjoittivat sopimuksen maiden suhteiden normalisoimisesta Abraham-sopimusten puitteissa vuonna 2020.
Israelilaislähde vahvisti uutissivusto Axioksen raportin, jonka mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu määräsi ilmapuolustusjärjestelmän ja sotilaiden lähettämisestä sen jälkeen, kun Arabiemiraattien presidentti Mohammed bin Zayed oli keskustellut puhelimessa asiasta Netanjahun kanssa.
Israelilaislähteiden mukaan pääministeri Netanjahu määräsi Iron Dome -patterin Emiraatteihin jo sodan alkuvaiheessa.
Arabiemiraatteihin kohdistui Iranin hyökkäyksiä enemmän kuin mihinkään muuhun alueen maahan. Maata kohti laukaistiin yli 550 ballistista ohjusta ja risteilyohjusta sekä yli 2 200 droonia, Arabiemiraattien puolustusministeriö sanoi. Maan ilmapuolustuksen torjuntaprosentin kerrotaan olleen yli 90 prosenttia. Silti pieni osa maahan kohdistuneista iskuista osui sotilas- ja siviilikohteisiin.
Israel on aiemmin tehnyt useita asekauppoja Iron Dome -järjestelmänsä myymiseksi ulkomaille. Tällä kertaa kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun se on sijoitettu toiseen maahan ja otettu käyttöön. Järjestelmä torjui kymmeniä iranilaisia ohjuksia sodan aikana, kertoi Axios israelilaisviranomaisen mukaan.
Israelin ja Arabiemiraattien välinen yhteistyö on syventynyt tasaisesti sen jälkeen, kun Abraham-sopimukset allekirjoitettiin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ensimmäisen hallinnon aikana vuonna 2020. Maat ovat kehittäneet läheisen sotilas- ja tiedusteluyhteistyön, joka on ollut selvästi esillä Iranin sodan aikana, israelilaislähde kertoi CNN:lle.