Helsingin ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla sijaitsevaan Holmaston koru- ja kelloliikkeeseen on tehty sunnuntain ja maanantain välisenä yönä epäilty törkeä varkaus.
Holmaston omistaja Sebastian von Schantz kertoo Ylelle, että varkaat olivat ajaneet näyteikkunan rikki autolla ja tunkeutuneet sen jälkeen liikkeeseen.
Helsingin poliisista vahvistettiin Ylelle, että liikkeeseen on menty rikkoutuneen lasin kautta.
Epäillyt anastivat suuren määrän koruja liikkeestä ja pakenivat poliisia autolla.
Takaa-ajo päättyi Vantaalle, missä epäillyt hylkäsivät auton ja jatkoivat pakoaan jalan. Poliisi tavoitti osan epäillyistä heidän hylkäämänsä ajoneuvon läheisyydestä ja takavarikoi suuren määrän anastettuja koruja.
Tällä hetkellä poliisi on ottanut yhden epäillyn kiinni, kertoo Helsingin poliisilaitos tiedotteessaan. Poliisi epäilee häntä törkeästä varkaudesta.
Von Schantz sai tiedon varkaudesta noin puoli neljän aikaan aamuyöllä, kun vartija soitti hänelle.
– Saaliikseen varkaat saivat muun muassa timanttikoruja ja Rolex-arvokelloja, kertoo von Schantz.
Hänen mukaansa on vielä toistaiseksi vaikea arvioida vahinkojen suuruutta, mutta varastetun tavaran arvo saattaa nousta yli 100 000 euroon.
Varastetut tavarat olivat hänen mukaansa liikkeen vitriineissä.
– Arvokkaimmat korut ja kellot säilytämme kassakaapeissa. Niihin varkaat eivät olleet päässeet, von Schantz sanoo.
Poliisi on eristänyt liikkeen poliisinauhoin.
Poliisi jatkaa tapahtumapaikalla tutkimuksia päivän aikana, kertoo yleisjohtaja Janne Törmälä Helsingin poliisista.
Vaikka tapauksen esitutkinta on alussa, poliisista kerrotaan jo, että kyse on rajat ylittävästä rikollisuudesta. Poliisi tutkii asiaa törkeänä varkautena.
Holmaston koru- ja kelloliike on toiminut Aleksanterinkadun osoitteessa vuodesta 2003. Von Schantzin mukaan se ei ole aiemmin joutunut varkauden kohteeksi. Liike myy tunnettuja koru- ja kellomerkkejä sekä jalokivi- ja jalometallituotteita.
Muokkaus 27.4.2026 kello 9.52: Juttuun lisätty Holmaston omistajan Sebastian von Schantzin kommentit.
Muokkaus 27.4.2026 kello 12.23: Juttuun lisätty yksityiskohtia poliisin tiedotteesta.