Poliisihallitus on myöntänyt ampumarataluvan kuntien omistamalle Ruutikunnat Oy:lle.
Suomen suurin ampumarata, Oulun eteläpuolella Limingan ja Lumijoen rajalla sijaitseva 93 hehtaarin ampumakeskus on ollut ilman ampumalupaa maaliskuusta saakka. Ruutikunnat Oy:n omistavat Oulun ja Raahen kaupungit sekä Limingan ja Lumijoen kunnat.
Yhtiö haki lupaa sen jälkeen, kun alueella toiminnan lopettanut Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry perui omansa. Säännöllistä ampumatoimintaa pyritään jatkamaan alueella luvan myötä mahdollisimman pian.
– Poliisi tekee vielä lupaprosessin mukaisesti turvallisuustarkastuksen Ruutikankaalle vappuviikolla, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Koskela tiedotteessa.
Ampumarata tarvitsee vielä ampumaseuran, tai -seuroja järjestämään ammuntatoimintaa. Ruutikunnat on halukas keskustelemaan kaikkien seudun seurojen kanssa yksin tai isommissa kokoonpanoissa.
Pysyvät aukioloajat selviävät myöhemmin, kun ampumaseurojen kanssa on saatu sovittua yksityiskohdista.
Isot kisat tavoitteena
Ruutikankaalle tavoitellaan toiminnallisen ammunnan maailmanmestaruuskilpailuja haulikko-practicalissa ja Euroopan mestaruuskilpailuja pistooli-practicalissa vuodelle 2030.
Toteutuessaan kilpailut toisivat Koskelan mukaan alueelle tuhansia kilpailijoita ja arvion mukaan jopa 10 miljoonan euron matkailutulot, sillä kilpailijat jäävät viettämään aikaa Suomeen myös varsinaisen kisatapahtuman jälkeen.