Jalkapallon miesten Mestarien liigan välierät pyörähtivät tiistai-iltana käyntiin melkoisella spektaakkelilla.
Hallitsevalla mestarilla PSG:llä ja Bayern Münchenillä toki löytyy sellaista hyökkäysvoimaa, että ilotulitusta osattiin uumoillakin.
Bayernin Harry Kane avasi maali-iloittelun rangaistuspotkusta 17. minuutilla, kun Willian Pacho oli liukunut jalat alta Luis Diazilta.
PSG:n Ousmane Dembele hukkasi läpiajon, mutta pian sen jälkeen, 24. minuutilla Khvitša Kvaratskhelia teki 1–1-tasoituksen. Joao Neves vei PSG:n 2–1-johtoon Dembelen antamasta kulmapotkusta 33. minuutilla.
Bayernin Michael Olise teki 2–2-maalin 41. minuutilla, kun hän pääsi kuljettamaan hämmentävän helposti rangaistusalueelle ja laukomaan pallon voimalla verkkoon.
Taukolukemat olivat 3–2 PSG:lle, koska avausjakson lopulla oli pariisilaisten vuoro saada rankkari. Pallo osui Bayernin Alphonso Daviesia käteen. Dembele upotti pallon rankkarista alakulmaan, vaikka Bayern-konkari Manuel Neuer oli lähellä venyttää kätensä väliin.
PSG karkasi 5–2-johtoon ennen tunnin täyttymistä. Ensin Kvaratskhelia teki ottelun toisen maalinsa 56. minuutilla ja sitten Dembele illan toisensa pari minuuttia myöhemmin.
Bayern kuitenkin kampesi mukaan taistoon finaalipaikasta. Dayot Upamecano puski Joshua Kimmichin vapaapotkukeskityksen verkkoon 65. minuutilla.
Luis Diaz nosti Bayernin maalin päähän 68. minuutilla. Kolumbialaiskärki otti upeasti ulkosyrjällä haltuun Harry Kanen korkean pystypallon, harhautteli PSG-kapteeni Marquinhosia ja laukoi pallon ohi venäläisvahti Matvei Safonovin.
Avustava erotuomari liputti Diazin osuman ensin paitsioksi, mutta VAR-tarkastelussa maali hyväksyttiin.
Enemmänkin maaleja olisi voitu nähdä. Lähelle pääsi esimerkiksi PSG:n Senny Mayulu, joka laukoi tolppaan 87. minuutilla.
Avauskohtaamisen loppulukemat siis PSG:lle 5–4 ja kamppailu finaalipaikasta ratkeaa vasta toisessa ottelussa, jota Bayern isännöi 6. toukokuuta.
Bayern piti palloa 57,4-prosenttisesti ja vei maaliodottaman 2,51–1,91. Laukaukset kirjattiin PSG:lle 12–10, mutta maalia kohti vedot Bayernille 8–5.
Toisessa välieräparissa kohtaavat Atletico Madrid ja Arsenal, jotka pelaavat avausosansa keskiviikkona ja toisen osaottelunsa 5. toukokuuta.