Inarin Näätämössä kaupparakennuksen tuhonnut tulipalo sai todennäköisesti alkunsa aurinkosähköjärjestelmästä, tiedottaa Lapin poliisi.
Norjan rajan tuntumassa sijaitseva Nord1-Market paloi tulipalossa 11. huhtikuuta. Rakennuksesta jäivät jäljelle vain rauniot.
Poliisi on selvittänyt palon syttymissyytä siitä aiheutuneiden huomattavien omaisuusvahinkojen vuoksi. Tulipalosta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja.
Jo aiemmin kaupan omistaja Jari Kekäle arveli Ylelle, että palo olisi aiheutunut rakennuksen katolla olevista aurinkopaneeleista. Kauppias on saanut nyt epäilykselleen vahvistuksen, sillä poliisi on päätynyt saamaan lopputulemaan.
Tulipalon alkuvaiheessa otettujen kuvien ja videoiden perusteella poliisi on todennut palon syttymispaikan ja sijoittanut sen aurinkosähköjärjestelmän turvakytkimen tuntumaan. Poliisi toteaa tiedotteessaan, että palon todennäköinen syttymissyy on joko turvakytkimessä tai järjestelmän kaapeloinnissa.
Jari Kekäleen mukaan aurinkopaneelit ovat kymmenen vuotta vanhat.