Kolme hahmoa katsoo kaukaisuuteen seesteisissä ja ylevissä tunnelmissa rauhaisan puistikon keväisen vihreyden keskellä.
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Vanhan kirkkopuiston kupeeseen vuonna 1902 valmistunut Elias Lönnrotin muistomerkki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä se päällisin puolin näyttää.
Pronssipatsaassa on Lönnrotin lisäksi kaksi muuta realistisesti valettua hahmoa kalevalaisista kuvastoista, mutta kokonaisuus tähyää myös kohti tuntemattomampia maailmoja.
Patsaaseen nimittäin on kaiverrettu pentagrammi eli viisikanta, joka yhdistyy omituisiin, ylösalaisin oleviin kasvoihin. Pentagrammi ja kasvot sijaitsevat patsaan vasemmalla puolella. Niitä ei huomaa, jos ei satu katsomaan muistomerkkiä muista suunnista kuin edestä.
Kuvanveistäjä oli perehtynyt salatieteisiin
Suomalaisen taiteen kultakauden ajan merkittävimpiin taiteilijoihin ja kuvanveistäjiin kuulunut Emil Wikström (1864–1942) tiesi mitä teki. Pentagrammi ei ole eksynyt kalevalaiseen maailmaan sattumalta – Emil Wikström kun oli henkilökohtaisesti hyvin kiinnostunut esoteriasta eli salatieteistä: salatusta, henkisestä tiedosta.
– Taiteilija Akseli Gallen-Kallela oli hänen hyvä ystävänsä, ja heitä molempia yhdisti kiinnostus esoteeriseen henkisyyteen, uskontotutkija Jussi Sohlberg summaa.
Gallen-Kallelan, kuten monen muunkin kotimaisen aikalaistaiteilijan teoksista, on viime vuosina paljastunut runsaasti esoteerista symboliikkaa, joten Wikströmin solahtaminen tähän joukkoon ei ole mikään ihme.
Hän tunsi myös Juhani Ahon, jonka Panu-romaanissa (1897) pentagrammi esiintyy maagisena symbolina. Lisäksi Wikström imi Pariisissa opiskellessaan vaikutteita aikakauden okkulttisista virtauksista, ja esimerkiksi ranskalaisen okkultistin Josèphin Péladanin järjestämät taidenäyttelyt ovat saattaneet antaa hänelle inspiraatiota.
– Vaikutteita tuli useasta eri suunnasta. Wikström ajatteli, että laitetaanpa tuohon pentagrammikuvio, koska se on maineeltaan voimallinen ja maaginen symboli ja lisäksi se liittyy esoteeriseen viisausperinteeseen, Jussi Sohlberg jatkaa.
Kristuksen viidestä haavasta satanistiseksi symboliksi
Pentagrammilla on pitkä historia länsimaisessa okkultismissa ja esoteriassa. Symbolin juuret juontavat yli viiden tuhannen vuoden taakse Sumerin ja Egyptin muinaisiin korkeakulttuureihin. Keskiajalla pentagrammi taas rupesi saamaan jalansijaa kristinuskoon kuuluvana symbolina.
– Sen katsottiin kuvaavan ensinnäkin ihmisen viittä aistia ja Kristuksen viittä haavaa, mutta pentagrammi liitettiin myös mariologiaan eli Neitsyt Mariaa tutkivaan teologian haaraan. Se symboloi Neitsyt Marian viittä ilonaihetta, mutta yhtä lailla ritarillisia hyveitä, Jussi Sohlberg kertoo.
Kristinuskon ohella pentagrammia hyödynnettiin jo keskiajalla myös okkultismissa ja magiassa, ja etenkin tässä yhteydessä viisikanta koki 1800-luvulla uutta tulemista muun muassa ranskalaisokkultisti Eliphas Lévin myötävaikutuksella. Myös uuspakanallisessa wicca-uskonnossa pentagrammi on merkittävävä symboli.
– Pentagrammin merkityksen tulkinnoista syntyi erilaisia variaatioita, kuten ylösalaisin käännetty versio. Kun viisikannan yksi sakara on ylhäällä, se viittaa hyvään ja jumalalliseen. Kun taas ylhäällä on kaksi sakaraa, silloin se on usein liitetty pahuuteen ja mustaan magiaan, Jussi Sohlberg kuvailee.
Tätä kautta pentagrammi on löytänyt tiensä myös erilaisiin alakulttuureihin kuten satanismiin ja black metaliin.
Väinämöinen löytää loitsuja tietäjän vatsasta
Suomalaisessa perinteessä pentagrammia on käytetty ammoisista ajoista lähtien suojaavana merkkinä ja maagisena symbolina. Sitä on raapustettu niin esineisiin kuin talojen seiniinkin ja muun muassa Turun tuomiokirkon ulkokuoreen on kaiverrettu viisikanta.
Elias Lönnrotin muistomerkissä pistää silmään paitsi itse pentagrammi myös sen asettelu – viisikanta sijaitsee ylösalaisin olevien kasvojen otsassa, ja kasvot taas kuuluvat itämerensuomalaisen kansanrunouden tietäjähahmolle Antero Vipuselle, joka asuu maan alla.
– Tästä löytyy myös linkki Väinämöiseen, joka menee hakemaan kadotettuja loitsusanoja Vipusen vatsasta, Jussi Sohlberg kertoo.
Näistä lähtökohdista ajateltuna Elias Lönnrotin muistomerkki kuvaa kokonaista henkistä prosessia: esoteriaan liittyvää initiaatio- eli vihkimysketjua, jossa salattu tieto ja henkinen viisaus siirtyvät eteenpäin – syvältä maan alta ihmisten ilmoille.
– Väinämöinen hakee Vipuselta salattua tietoa ja kadotettuja loitsusanoja ja välittää niitä Elias Lönnrotille. Hän taas siirtää Suomen kansalle kalevalaista viisausperinnettä, uskontotutkija Jussi Sohlberg kertoo.
