Kuntosalien kilpailu asiakkaista kiristyy Kuopiossa, keskustaan tulee ison ketjun uusi kuntokeskus

Vuorikadulla sijaitseviin entisiin ravintola­tiloihin remontoidaan kuntokeskus kahteen kerrokseen.

Rakennus Kuopion keskustassa Vuorikadulla.
Uusi kuntokeskus remontoidaan Vuorikadulle Tuomiokirkon kohdalle. Kuva: Keijo Salokangas / Yle

Kuntosaliketju Fitness24Seven avaa syksyllä uuden kuntokeskuksen Kuopion keskustaan. Ketju on löytänyt tilat Vuorikadulta Tuomiokirkon kohdalta. Tiloissa on toiminut aiemmin yökerhoja.

Yhtiö remontoi kahteen kerrokseen noin 900 neliömetrin harjoittelutilat. Ketjulla on Kuopion keskustassa jo yksi kuntosali. Uuteen saliin tulee ensimmäistä kertaa Kuopiossa ketjun ryhmäliikuntatunteja.

Ketjun tiedotteen mukaan uudelle kuntokeskukselle on ollut jo pitkään kysyntää. Fitness24Seven on yksi Suomen suurimmista kuntosaliketjuista. Sillä on 66 toimipistettä. Yhtiöllä on 290 salia viidessä eri maassa.

Kuntosalitarjonta kasvaa ja kilpailu asiakkaista kiristyy Kuopiossa jo keväällä, sillä joensuulaisen kuntosaliketju Energyn uusi kuntosali on valmistumassa Petoselle.