Kuopiolainen KalPa kertoi huhtikuun puolivälissä, ettei se hae jääkiekon Auroraliigan lisenssiä ensi kaudelle. Lisenssin hakematta jättämistä perusteltiin halulla keskittyä nais- ja tyttöjääkiekon kehittämiseen pitkäjänteisesti.
Pelaajille tieto tuli yllätyksenä, ja pelaajat kertoivat joukkueen Instagram-sivulla, ettei heitä informoitu etukäteen. Pelaajat eivät kuitenkaan jääneet toimettomaksi.
Pelaajat kertoivat keskiviikkona Instagramissa jakamassaan tiedotteessa, että he olivat ehdottaneet seuralle ja sen hallitukselle halukkuudesta perustaa oma ry vastaamaan naisten edustusjoukkueen toiminnasta tulevaisuudessa. Seuran hallitus kuitenkin tyrmäsi ajatuksen.
Tiedotteen mukaan pelaajat valmistelivat tämän jälkeen uuden esityksen. He toivoivat, että Juniori-KalPa hakisi Auroraliigan lisenssiä poikkeusluvalla, KalPa Naiset ry -toiminta käynnistettäisiin kauden aikana ja vastuu joukkueesta siirtyisi omalle yhdistykselle seuraavasta kaudesta lähtien.
Peräti 18 pelaajaa oli sitoutunut tähän toimintamalliin, johon oli rakennettu myös muun muassa toimintaryhmä, taustahenkilöt, ottelutapahtumien vastuut ja markkinoinnin kehittäminen. Tiedotteen mukaan myös sponsorihankinta oli käynnistetty ja mukana oli noin 30 sponsoritahoa ja ulkopuolista rahoitusta yli 20 000 euroa.
Juniori-KalPa ry:n hallitus ei kuitenkaan muuttanut aiempaa päätöstä. Pelaajat ovat tiedotteen mukaan pettyneitä siihen, ettei heille esitetty riittäviä perusteluita päätökseen.
– Koemme myös, että tämä päätös ja erityisesti tapa, jolla prosessi on hoidettu, aiheuttaa merkittävää mainehaittaa koko KalPan organisaatiolle. KalPa on tunnettu vahvana ja arvostettuna urheiluyhteisönä, mutta naisten pääsarjajoukkueen alasajo tilanteessa, jossa jatkolle olisi ollut todelliset edellytykset, herättää perustellusti kysymyksiä organisaation arvoista, sitoutumisesta tasa-arvoon ja halusta kehittää koko seuraa pitkäjänteisesti, tiedotteessa todetaan.
– Suurin pettymys ei ole vain päätös itse, vaan se, että naisten pääsarjakiekko poistuu Kuopiosta tilanteessa, jossa halua, sitoutumista, pelaajia, taustaryhmä ja todellisia ratkaisuja oli enemmän kuin koskaan.