Lokakuussa alkaneen Puolangan pessimistien kiertueen ehti nähdä yli 8 000 katsojaa eri puolilla Suomea. Pessimistit esiintyivät yhteensä 40 paikkakunnalla.
Mitätön show -esitys teki huumoria pienistä kuihtuvista kunnista ja todellisista yhteiskunnallisista ilmiöistä.
Alun perin kiertueen piti olla suppeampi, mutta pessimistit päättivät laajentaa sitä, koska viime syksyn esitykset olivat kaikki loppuunmyytyjä.
Tommi Rajala kertoi lokakuussa 2025 Oulussa, että pessimistien pöljäilyn taustalla on vakavampi sanoma.
Vuonna 2024 parhaana harrastajateatterina palkittu porukka kommentoi kiertueen menestystä tyypilliseen tyyliinsä.
– Ihan liian pitkä kiertue ja liikaa katsojia. Ei olisi kannattanut lähteä, kertoo Puolangan pessimistien toiminnanjohtaja Katja Kemppainen tiedotteessa.
Ensi talveksi Puolangan pessimistit suunnittelevat uutta kiertuetta. Tulevaksi kesäksi suunnitteilla on kuudes musikaali, jonka harrastajateatteri esittää Pessimismitalon ulkonäyttämöllä.