Kela-kortti on käynyt lähes tarpeettomaksi. On enää hyvin harvoja tilanteita, joissa Kela-korvauksen suoraveloitukseen ei riittäisi tavallinen henkilöllisyystodistus.
– Ilman Kela-korttia pärjää nykyään kyllä aika hyvin, sanoo Kelan juristi Antti Klemola.
Iso muutos tapahtui viime vuoden alussa, kun terveyspalveluyrityksille tuli mahdollisuus tarkistaa reaaliajassa sähköisesti asiakkaan oikeus Kela-korvaukseen.
Tämä edellyttää, että yritys on tehnyt asiasta sopimuksen Kelan kanssa.
– Yksityiset palveluntarjoajat ovat tehneet näitä sopimuksia jo hyvin suurelta osin ja kattavasti, Klemola sanoo
Apteekissa suorakorvauksen reseptilääkkeistä on saanut jo pitkään Kela-kortin lisäksi henkilöllisyystodistuksella tai tulostetulla lääkereseptillä.
Digitaalisia suunnitelmia
Vielä muutama vuosi sitten Kelassa suunniteltiin kortin korvaamista mahdollisesti puhelinsovelluksella tai jollain muulla digitaalisella ratkaisulla.
Tällä rintamalla on sittemmin ollut hiljaista, mutta pidemmällä aikavälillä etenemistä digitalisaation suuntaan ei ole hylätty.
Toistaiseksi Kela haluaa silti pitää käytössä myös perinteisen muovikortin sairausvakuutustodistuksena.
– Mitään pikaisia muutoksia ei olla tekemässä, mutta jossain vaiheessa varmaan tulevat pohdittaviksi digitaaliset ratkaisut Kela-kortin tilalle tai sen rinnalle, Klemola sanoo.