Juhlat

Näin Suomi on juhlinut vappuaattoa

Seurasimme tässä artikkelissa vappuaaton juhlintaa ympäri Suomen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vappuaatto on perinteisesti ollut varsinkin opiskelijoiden juhlapäivä. Torstaina esimerkiksi on lakitettu patsaita ympäri Suomen.

Lisäksi vappuaattoa on vietetty erilaisin vappuriennoin, kuten vapputoreilla.

Seurasimme tässä päivittyvässä artikkelissa vappuaaton juhlintaa eri puolilla Suomea.

Oulu

Fuksit uitetaan Oulussa perinteisesti Åströmin puistossa. Konekillan lava-auto toimi kuuluttamona. Video: Janne Körkkö / Yle
Opiskelijat poseeraavat haalareissa punaisen moottoripyörän ympärillä keväisessä puistossa.
Opiskelija poseeraa pienessä siirrettävässä saunassa opiskelijatapahtumassa ulkona.
Opiskelija esiintyy opiskelijatapahtumassa soittaen tuubaa värikkäissä haalareissa.
Opiskelijat osallistuvat perinteiseen kastajaistapahtumaan liukumalla veteen keväisessä ulkoilmassa.

Lappeenranta

Lappeenrannassa opiskelijat lakittivat kurkipatsaan. Osa opiskelijoista sai teekkarikasteen satamassa. Video: Kare Lehtonen / Yle, Mikko Savolainen / Yle
LUT-yliopiston tuotantotalouden opiskelijat juhlivat perinteistä kastetilaisuutta satama-alueella Lappeenrannassa.
Kurkipatsas lakitettuna vappuaattona 2026.

Kuopio

Torimyyjä Timo Satuli kertoo hyvän siman salaisuuden. Video: Antti-Petteri Karhunen / Yle
Tällaisia vapputunnelmia Kuopion torilla oli torstaina päivällä. Video: Antti-Petteri Karhunen / Yle
Kuopiolainen Matti Hollmén osti perheelleen munkkeja vappuaattona Kuopion torilla.
Opiskelijat Helmi Koukku ja Essi Kerola ostivat Kuopion torilta simaa vappubrunssilleen.

Joensuu

Opiskelijat lakittivat Vapaudenpatsaan Joensuun Vapaudenpuistossa.
Vappuaaton juhlijat kaatavat kuohuvaa lasiin Joensuussa.
Juhlintaa Joensuun Vapauden puistossa, jossa teekkarit lakittivat Vapaudenpatsaan. Kuva: Siru Päivinen / Yle

Vaasa

Opiskelijat Helin Karatag ja Matilda Olsson kertovat vaasalaisesta perinteestä, jossa opiskelijat pesevät Topeliuksen patsaan. Video: Jarkko Heikkinen / Yle
Opiskelijat pesevät patsasta Vaasassa.
Opiskelijat pesevät patsasta Vaasassa.
Opiskelijat poseeraavat haalarit päällä Zacharias Topeliuksen patsaan edustalla Vaasassa.
Hallinto- ja kauppatieteilijöitä poseeraamassa Vaasassa Zacharias Topeliuksen patsaan edessä. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Tampere

Kaksi vaaleanpunaisin siivin sonnustautunutta opiskelijaa asettaa kukkaseppelettä Minna Canthin patsaalle.
Tampereen keskustassa Minna Canthin patsas sai kukkaseppeleen päähänsä Hämeenpuistossa. Ida Ylimyllymaa hoiti lakituksen. Alex Siira ja Ella Gröger seurasivat vieressä. Kuva: Antti Eintola / Yle
Opiskelijat kertovat, millaisia suunnitelmia heillä on vappuaatoksi Tampereella. Video: Antti Eintola / Yle
Suuri määrä opiskelijoita aurinkoisella Frenckellin aukiolla.
Suuret määrät folioilmapalloja leijuu Tampereen Hämeenpuistossa.
Kaksi opiskelijaa hymyilee kameralle. Molemmilla on siniset haalarit ja yo-lakit.
Vaaleanpunaisin siivin sonnustautunut opiskelija asettaa kukkaseppelettä Minna Canthin patsaalle.

Hattula

Parolannummen vanhassa sotilaskodissa järjestettiin Munkkiralli-tapahtuma. Video: Dani Branthin / Yle, Sini Ojanperä / Yle
Henkilö nauttii kahvilassa leivonnaista ja kahvia rennossa tunnelmassa.
Ihminen pitää kädessään sokerista sotkun munkkia.
Ihmiset istuvat isossa salissa, jonka etuosassa soittaa varusmiesorkesteri.
Pitkillä pöydillä on valkoisia paperipusseja. Kuvassa pöytien molemmin puolin on ihmisiä.

Lahti

Veeti Hagelin sai insinöörikasteen Lahdessa. Video: Vihtori Koskinen / Yle, Sini Ojanperä / Yle
Nuoria naisia valkoisissa ja violeteissä lakeissa ja opiskelijahaalareissa istuu piknikillä
Haalareihin pukeutuneet nuoret aikuiset istuvat taittotuoleilla. Nuori mies painaa viinapulloa poskeaan vasten.
Opiskelijoita istumassa terassilla ison päivänvarjon alla. Heillä on päässään violettejä tupsulakkeja.
Nuori haalariin pukeutunut henkilö istuu maassa. Hänen vieressään on pörröinen, pystykorvainen koira.

Jyväskylä

Nanotieteiden opiskelija Senja Tuomi kertoo tuovansa kolmea samojedinkoiraansa erilaisiin opiskelijatapahtumiin. Koirat lieventävät opiskelijoiden stressiä ja tuovat hyvää mieltä. Video: Jaana Polamo / Yle
Opiskelija Senja Tuomi ottaa koiransa Lunellan, Estellen ja Soletten vapun viettoon Jyväskylän kirkkopuistoon.
Opiskelija Senja Tuomi istuu Jyväskylän kirkkopuistossa koiriensa ja muiden opiskelijoiden kanssa.
Samojedinkoira odottaa ylippilaslakkia kuono kohti taivasta.
Ylioppilaslakki samojedinkoiran päässä.

Levi

Levillä marssittiin vappumarssi naamiaisvaatteissa. Video: Samuli Holopainen / Yle.
Kaksi naista sateenkaarenvärisissä yksisarvishaalareissa Levin vappukulkueessa.
vappukulkue Levillä
Kaksi hiiriksi pukeutunutta ihmistä Levin vappukulkueessa 2026.
vappukulkue Levillä.
Kissa-asuisia vapun juhlijoita Levillä.
Minna Mäenpää, Henri H., Mari K, Miska ja Mari A. käyvät Levillä laskettelemassa. Vappu päättää laskukauden. Seurueen kissa-asuja on käytetty ennenkin muun muassa festareilla. Kuva: Samuli Holopainen / Yle

Seinäjoki

Seinäjoella järjestettiin vappuaattona lähes 40 vuoden tauon jälkeen Suomen kommunistisen puolueen Pohjanmaan piirijärjestön vappumarssi. Marssilla oli kolme osanottajaa. Tavoite oli elvyttää vasemmistolaisia vappuperinteitä maakunnassa. Video: Pasi Takkunen / Yle
Kaksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijaa vapputapahtumassa Seiäjoen torilla.
Värikkäisiin haalareihin pukeutunut nainen istuu ja hymyilee kameralle opiskelijoiden vappujuhlissa Seinäjoella.
Opiskelijat pesevät Jussi-patsasta vappuna Seinäjoen torilla.
Opiskelijat marssivat vapputapahtumaan Seinäjoen torilla.

Kouvola

Kouvolan Sippolassa järjestettiin vappuaattona Vappumiittinki-tapahtuma, johon kokoontui auto- ja moottoripyöräharrastajia. Video: Antro Valo / Yle, Mikko Savolainen / Yle
Kisakäyttöön varusteltu BMW-henkilöauto parkkeerattuna tapahtuma-alueelle keväisessä maisemassa.
Vanha Texaco-teipeillä oleva säiliöauto harrasteautotapahtumassa.
Harrasteajoneuvotapahtumassa osallistujat tutkivat harvinaista kolmipyöräistä ajoneuvoa.
Kitaristi ja järjestyksenvalvoja poseeraavat yhdessä keikkapaikan lavan edustalla.

Turku

Aurakatu oli taas valkoisenaan ylioppilaslakeista, kun ihmiset kokoontuivat lakitukseen. Video: Paula Collin / Yle.
Ylioppilaslakkeihin pukeutuneet ihmiset pitelevät lippuja.
Haalareihin pukeutunut nainen seisoo puhujanpöntössä ja puhuu mikrofoniin.
Paljon iloisia ihmisiä puistossa.
Paljon ihmisiä ylioppilaslakit päässään.
Ihmisiä kävelee Turun kauppatorilla. Taustalla vappupallomyyjä. Paljon torikojuja.
Vihreätakkinen poika pitelee vappupalloa ja odottaa, kun myyjät irrottavat toista palloa nipusta. Takana seisoo nainen ja mies, jonka harteilla on lapsi.
Kaksi valkoisiin opiskelijahaalareihin pukeutunutta henkilöä tanssii villisti Turun kauppatorilla, molemmilla on vappupallot.
Kaksi lippispäistä lasta syö hattaraa. Toisella on kädessään vappuhyrrä.

Helsinki

Kävimme seuraamassa Linnanmäen huvittelijoita vappuaattona. Video: kuvaus Saara Hirvonen / Yle, editointi Joni Tammela / Yle.
Ihmisiä kulkee opiskelijahaalareissa huvipuistossa.
Linnanmäen huvipuisto avautui vappuaattona. Kuva: Saara Hirvonen / Yle
Ihmisiä kävelee huvipuistossa.
Lapsi istuu karusellissa.
Lapsi ja aikuinen syövät hattaraa penkillä.
Kuvassa on värikäs huvipuistolaite.
Ihminen hymyilee karusellin edessä.
Lapsi katsoo kameraan karusellin edessä.
Ihmiset asioivat vilkkaalla torialueella keväisenä päivänä.
Myös Kontulan ostarilla vietetettiin vappua Itä-Helsingissä. Kuva: Saara Hirvonen / Yle
Ihmisiä kokoontuneena kauppakeskuksen sisäänkäynnin edustalle keväisenä päivänä.
Kaksi naista myymässä käsitöitä ulkoilmatorilla.
Kaksi henkilöä on maalaustarvikkeiden kanssa kojulla.
Virkattuja ja askarreltuja vesimeloni-aiheisia avaimenperiä myynnissä käsityötapahtumassa.

Kokkola

Kokkolassa opiskelijat ovat viettäneet opiskelijakunta Copsan organisoimaa viikon vappua erilaisissa tapahtumissa jo viikon ajan. Video: Kalle Niskala / Yle.
Nainen heittää palloa puistossa.
Nainen tavoittelee saippuakuplia.
Neljä opiskelijaa pelaamassa mölkkyä.
Kaksi opiskelijahaalareihin pukeutunutta naista akrobaattisissa asennoissa puistossa. Naiset pelaavat jonkinlaista peliä.