Classic vei kolmannen finaalin – maalinteossa jälleen onnistunut Ville Hietaranta: ”Nyt oli enemmän aivot narikkaan ja peliä”

Tampereen Classic vei salibandyn miesten F-liigan kolmannen finaalin ja johtaa finaalisarjaa nyt 2–1.

Classicin pelaaja saa pallon haltuunsa.
Classic oli toistamiseen voitokas kotonaan. Kuva: Salibandyliitto

Tampereen Classic ja Nokian KrP tarjoilivat jälleen tiukan taiston miesten F-liigan finaaleissa. Classic vei ottelun 6–5 ja johtaa finaalisarjaa 2–1, kun mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Ensimmäinen erä edettiin vielä maltilla, sillä kumpikaan ei pitänyt palloa pitkiä aikoja. Classic pääsi iskemään ottelun avausmaalin neljän minuutin jälkeen, kun Alpo Laitilan viuhuva veto upposi takayläkulmaan.

KrP onnistui tämän jälkeen kahdesti. Ensin Mikko Laakso teki finaalisarjan avausmaalinsa komealla laukauksella, sen jälkeen KrP osoitti jälleen ylivoimansa tehokkuutta. Samalla sekunnilla kun Classic tuli täysilukuiseksi, KrP sai kovan myllytyksen jälkeen pallon maaliin. Lassi Toriseva teki komeita torjuntoja, mutta pallo pomppi Classic-puolustajien kautta maaliin. Maali merkittiin Nico Jonaesonille.

KrP sai toisen erän alkuun painetta aikaiseksi, mutta Classic vastasi maalinteosta. KrP-vahti Iiro Rantaniemelle tapahtui kömmähdys, kun Eemeli Salin laukoi pallon etukulmasta sisään ja hetkeä myöhemmin Oskari Heikkilä viimeisteli vastahyökkäyksen vastahyökkäyksestä 3–2. Vielä erän lopussa Heikkilä vapautti Ville Lastikan läpiajoon, ja tämä onnistui erän viimeisellä sekunnilla.

Ville Hietarannan mukaan tässä ottelussa ei enää odoteltu tai tarkkailtu.

Kolmannen erän alussa nähtiin melkoinen maalishow, kun runsaaseen kolmeen minuuttiin tehtailtiin neljä maalia.

Ensin KrP nousi takaisin voittotaisteluun mukaan, kun Valte Karvonen sai nimensä maalintekijöiden listaan. Reilu minuutti myöhemmin Ville Hietaranta onnistui maalinteossa ja vei Classicin kahden maalin johtoon. Topias Simonen toi KrP:n minuuttia myöhemmin jälleen maalin päähän, kunnes Hietaranta käytti hyväkseen KrP:n harhasyötön ja teki illan toisen maalinsa.

KrP nousi vielä maalin päähän, kun Heikki Kallion upea laukaus upposi Classic-maaliin, mutta vaikka vierailija haki tasoitusta ilman maalivahtia, ei kumpikaan onnistunut enää maalinteossa.

– Momentum vaihteli paljon, ja mentiin kovempaa kuin aiemmin. Pari ensimmäistä peliä oli vielä odottelua. Katsottiin, mitä toinen tekee ja opiskeltiin. Nyt oli enemmän aivot narikkaan ja peliä, neljä maalia kolmessa ottelussa viimeistellyt Ville Hietaranta totesi.

Mikko Laakson mielestä KrP pelaa oikeasti paremmin kuin Classic, mutta se ei näy tulostaululla.

– Varsinkin viimeisessä erässä alku oli hyvä, mutta teimme paljon virheitä, ja kaveri rokotti niistä, Laakso harmitteli.

Tuomo Reponen haastatteli.