Varas on vieraillut helsinkiläisessä Lindroosin koruliikkeessä Kämp Galleriassa Mikonkadulla.
Tekijä oli rikkonut näyteikkunan ja päässyt käsiksi kelloja sisältäneeseen vitriiniin.
Kadoksissa on kolme arvokelloa, kertoo liikkeen toimitusjohtaja Antti Keisu.
Ilkivalta ja varkaus huomattiin lauantaina iltapäivällä noin puoli viideltä.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä varkautena eikä tiedota asiasta toistaiseksi enempää.
Keisu kertoo, että liikkeen toiminta jatkuu normaalisti, kunhan näyteikkuna on saatu korjattua ja paikat siivottua.
Hän on huolestunut ilkivallan lisääntymisestä alueella.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tehtiin epäilty törkeä varkaus Helsingin ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla sijaitsevaan Holmaston koru- ja kelloliikkeeseen.